Eilen eduskunnan kyselytunnilla kysyin maa- ja metsätalousministeri Koskiselta, miten hallitus aikoo parantaa uhanalaisten kalalajien tilannetta Suomessa? Ministeri Koskinen piti asiaa vaikeana ja hankalana ja hänen vastauksestaan tuli vaikutelma, ettei ministeri aio kovinkaan reippaasti tarttua uhanalaisten kalojen pelastamiseen kalastuslain uudistamisessa.

Ympäristöministeriön teettämässä Suomen lajien uhanalaisuus -arvioinnissa Suomen kalalajeista uhanalaisiksi luokiteltiin 12. Kasveista ja nisäkkäistä poiketen uhanalaisuus ei suojaa kaloja, vaan uhanalaisia kaloja voi kalastaa, myydä ja syödä. Saimaannorpan surmaamisesta voi saada sakkoa lähes 10 000 euroa ja rauhoitetun kovakuoriaisen tai perhosen tappamisesta voi joutua maksamaan tuhansia euroja. Sen sijaan äärimmäisen uhanalaisen meritaimenen tai uhanalaisen Itämeren lohen voi myydä torilla hyvään kilohintaan.

Kalastuslain uudistusta pohtinut työryhmä istui kolme vuotta eikä saanut aikaiseksi esitystä uudeksi laiksi. Nyt asia on Koskisen käsissä. Työryhmä kuitenkin nosti esiin ehdotuksen erillisen uhanalaisen kalalajin määritelmän luomisesta kalastuslain soveltamisalaan kuuluville lajeille. Lisäksi työryhmä pohti, pitäisikö uhanalaisille kaloille määritellä rahalliset arvot kasvien ja muiden eläinten tapaan.

Hallituksen ohjelmassa on sitouduttu siihen, että kalastuslain uudistuksen yhteydessä maa- ja metsätalousministeriö turvaa luonnon monimuotoisuutta ja toteuttaa tarvittavat toimet vaelluskalakantojen suojelemiseksi. Koska maa- ja metsätalousministeriössä tunnutaan olevan hyvin vastentahtoisia tarttumaan uhanalaisten vaelluskalojen kysymykseen, voisi olla hyvä ajatus suojella uhanalaiset kalat luonnonsuojelulain perusteella ja siirtää asia maa- ja metsätalousministeriön alaisuudesta ympäristöministeriölle.

Koskisen vastauksen esittämääni kysymykseen ja keskustan Simo Rundgrenin hyvän lisäkysymyksen pääset lukemaan täältä.

Helsingin kaupunki ei lähde valmistelemaan arkkitehtikilpailua yhteistyössä Guggenheim-säätiön kanssa. Suunnitelma kaatui kaupunginhallituksessa tänään. Syitä tähän on lukemattomia. Yksi syistä on se, että avointa ja keskustelevaa demokraattista päätöksentekoa on ollut hyvin vaikea yhdistää toimintaan kaupungin ulkopuolisen säätiön kanssa.

Tärkein kysymys on nyt se, mitä seuraavaksi? Helsingin kulttuuripolitiikka kun ei pääty tähän.

Helsingin taidemuseo tarvitsee uuden rakennuksen. Uusi rakennus on tarpeen koska Meilahti ei kohta ole enää käytössä, mutta myös siksi että uusi rakennus voi houkutella kuvataiteen pariin uusia ihmisiä. Uusi kulttuurirakennus voi myös muuttaa kaupunkia. Meilahden taidemuseota ei voi enää käyttää kosteusongelmien takia, ja Meilahteen on ollut jo vuosia vaikea houkutella suuria ihmisjoukkoja.

Helsingin on myös hyvä löytää tälle kaupungille sopivat keinot panostaa kuvataiteeseen. Helsingillä on mahdollisuuksia tulla kaupungiksi johon ihmiset tulevat kuvataiteen takia. Tällaisen maineen rakentaminen voi olla paljon hitaampaa ilman Guggenheimin kansainvälisesti tunnettua brändiä, mutta se on silti mahdollista. Museoalan asiantuntijat ja taiteilijat ovat tehneet oman keskustelunavuksensa, Checkpoint-Helsingin.

Checkpoint-Helsingin perusajatus on oman, kansainvälisen näyttelyjen tuottamisen kyvyn parantaminen. Taiteilijat painottavat oman kokemuksensa perusteella sitä, että taiteilijaa tukeva näyttelyiden tuottaminen voi olla yllättävän suuri vetovoimatekijä kansainvälisessä taidekentässä. Checkpoint-Helsingin lähestymistapa on se, että museon sisällöt, konsepti ja toimintatavat ovat kokeilussa ensin, ja rakennus tulee vasta sen jälkeen.

Asiat, joista Helsinki on tullut tunnetuksi ja jotka ovat houkutelleet ihmisiä tänne, ovat monet aika pienimuotoisia ja toisaalta yleensä luontevasti kansainvälisiä. Ravintolapäivä on tehty Helsingissä ja levinnyt täältä muualle, kaupunginosajuhlat tehdään täällä, mutta olemme saaneet idean muualta, maailman hienoin kirjastoverkko on helsinkiläinen, Design-pääkaupunkivuosi on kansainvälinen konsepti johon mukaantuloa itse päätimme hakea. Tähän kaupunkiin sopii hyvin omaehtoinen kansainväliseen ja kotimaiseen kuvataiteeseen satsaaminen.

Taiteelle tarkoitettujen uusien rakennusten sijoittuminen on aina voimakasta kaupunkipolitiikkaa. Taiderakennukset muuttavat kaupunkia ympärillään, rakentavat alueiden identiteettiä. Guggenheim-säätiön selvityksessä museorakennukselle esitettiin vain yhtä paikkaa, Katajanokkaa. Tämä oli mielestäni huono valinta. Mielestäni kaupungin rakentamisen kannalta on hyvä, että nyt Helsingissä voidaan pohtia monipuolisesti sitä, mikä olisi paras paikka uudelle taidemuseolle Helsingissä.

Kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta oli omassa lausunnossaan Guggenheimin-säätiön esiselvityksestä yksimielisesti sitä mieltä, että joka tapauksessa Helsinki tarvitsee uuden taidemuseorakennuksen ja että paikkaa kannattaa pohtia monipuolisesti: esillä olivat ainakin Jätkäsaari ja Hakaniemi.

Enemmistöllä, joka katsoi, että Guggenheim ei ole Helsingille paras vaihtoehto, on nyt mahdollisuus viedä kuvataidetta eteenpäin Helsingissä.

Ja yksi arkkitehtikilpailu hienosta kulttuurirakennuksesta Helsingissä on jo meneillään. Helsingin uuden Keskustakirjaston arkkitehtikilpailun ensimmäinen vaihe on juuri nyt meneillään. Mikä on hyvä!

Kirjoittaja on Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja,
joka ei pitänyt Guggenheim-hanketta demonisena,
mutta uskoo että kaupungilla on nyt paremmat mahdollisuudet rakentaa oma, helsinkiläinen ja kansainvälisesti houkutteleva kuvataiteen tuottamisen tapa ja rakentaa taidemuseo jota kaupunkilaiset rakastavat

Eduskunta kävi eilen keskustelun uudesta mallista rahoittaa Yleisradiota. Ensi vuoden alusta siirrytään henkilökohtaiseen Yle-maksuun, tai Yle-veroon, joka suurimmalle osalle ihmisiä on 140 euroa vuodessa.

Vihreät linjasivat ennen vaaleja, vähän yli vuosi sitten näin: ”Tv-maksu on korvattava esimerkiksi sosiaalisesti oikeudenmukaisella henkilökohtaisella ja tulosidonnaisella mediamaksulla.”

Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva uudistus täyttää Vihreiden tavoitteet hyvin.

Uusi maksu tarkoittaa yksin asuville yli sadan euron säästöä verrattuna entiseen maksuun. Tänä vuonna esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltaja maksaa tv-luvasta 252 euroa mutta ensi vuonna Yle-veroa 140 euroa. Yksineläjien tilanteen helpottaminen on reilua, koska he ovat muita useammin taloudellisesti tiukassa tilanteessa.

Uusi maksu on alempi kuin 140 euroa, jos henkilön tulot ovat todella pienet. Täyteen maksuun yltää kuitenkin jo noin 1800 euron kuukausituloilla, joten valtaosa suomalaisista tulee maksamaan 140 euroa Yle-veroa vuodessa. Pienimmillään, todella pienituloisilla, maksu on 50 euroa vuodessa, ja täysin tulottomat eivät maksa sitä lainkaan.

Alennuksesta on totta kai jotain hyötyä esimerkiksi postimiehille tai vaikkapa kaupan kassalla työskenteleville, joiden palkat ovat pienet ja jotka siis maksavat alle tuon 140 euroa vuodessa.

On korkea aika, että Yleisradion rahoitus irrotetaan toden teolla jonkin laitteen hallussapidosta. Tosin tv-maksuakin sinänsä on kuulunut maksaa, jos katsoo televisiota netistä, mutta iso osa ihmisistä on mieltänyt sen liittyvän juuri television omistamiseen. Nyt Ylen rahoitus tulee turvattua riippumatta siitä, millä laitteilla ihmiset Ylen palveluja käyttävät.

Yleisradion rahoitus kerätään siis jatkossa kaikilta suomalasilta Yle-veron muodossa. Samalla tunnustetaan se, että Yleisradion toiminta on tärkeää ja tälle kansakunnalle välttämätöntä itsessään, eikä riipu vain siitä, katsovatko ihmiset juuri televisiolaitteesta juuri Ylen kanavia. Hyvä asia tietenkin on se, että suomalaiset myös käyttävät Ylen palveluja, käytännössä melkein kaikki.Yleisradion uuteen rahoitusmalliin ovat sitoutuneet kaikki eduskuntapuolueet, koska ratkaisusta myös neuvoteltiin eduskunnassa puolueiden kesken.Tärkeää on myös se, että Yle voi pitkän rahoituskeskustelun jälkeen keskittyä oman toimintaansa täysillä, tekemään suomalaista hyvää tiedonvälitystä, kulttuuria ja viihdettä. Toivottavasti uusia toimintatapoja unohtamatta!Linkki liikenne- ja viestintäministeriön Yle-maksusivulle: http://www.lvm.fi/yle-vero

Japanissa on kiellettyä polttaa tupakkaa kadulla kävellessä. Tupakointi on kuitenkin sallittu erityisesti sille tarkoitetuissa paikoissa joissa on tuhkakupit, myös nopeassa junassa ja joillain alueilla ravintoloissa.

Kiotosta puhuttaessa ei aina muista, että se on Japanin entinen pääkaupunki, matalampi ja perinteisempi kuin Tokio. Mutta totta kai Kioto on myös ilmastosopimus, ei lainkaan riittävän kunnianhimoinen, mutta kuitenkin yksi merkittävimmistä kansainvälisistä ympäristösopimuksista sanktioineen ja mekanismeineen. Suomi on toteuttanut Kioton sopimusta osana Euroopan unionia, ja vaikka politiikkaamme ei aina ole ollut mitenkään parasta mahdollista, saavutamme meille kuuluvan osuuden päästövähennyksistä niin kutsutulla Kioton kaudella.

Uudella, ilmastonmuutokseen todella vastaamaan kykenevällä sopimuksella ja päästöjen vähennyksellä taas on todella kiire.

Kioton kaupungin oma ilmasto-ohjelma Low Carbon Kyoto tavoittelee 40 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä, vertailuvuoden ollessa 1990.

Tapasimme Kiotossa Kioton Suomen kunniakonsulin, herra Okudan, joka toimii japanilaisen tavarataloketjun johtajana. Pohdimme talouspolitiikkaa monelta kannalta, Japanin suhdetta Kiinaan, valmistavan teollisuuden siirtymistä sinne, japanilaisten vahvuuksia. Luonnonkatastrofin jälkeisistä ajoista herra Okuda totesi, että mielenkiintoisella tavalla sähkönsäästö on opettanut japanilaisille jotain uutta. Työntekijät jotka ovat tottuneet viipymään töissä myöhään iltaa asti, ovat joutuneet lähtemään kotiin huomattavasti aikaisemmin, kun toimistorakennusten valot ja ilmastointi on pitänyt sulkea aikaisemmin. Ja silti kaikki työt on saatu tehtyä aivan kuten ennenkin.

Joskus omituiset ja yllättävät tapahtuvat tuovat mukanaan muutokset.

Ja vielä muutama sana japanilaisten naisten pukeutumisesta:

1)oikeastaan kaikki naiset pukeutuvat tyylikkäästi
2)tänä syksynä muodissa näytti olevan ainakin viskoosiset tai silkkiviskoosiset huolettomat leningit, joita käytetään ison villatakin kanssa
3)lyhyet kellohelmaiset hameet, myös huopaisesta villakankaasta olivat yleisiä
4)klassista chaneljakkua mukailevat jakut ja villatakit olivat myös suosittuja
5)naisilla oli paljon useammin hame kuin housut

Nopea juna Tokiosta Kiotoon ajaa 520 kilometrin matkan kahdessa tunnissa ja vartissa. Nopea juna Shinkansen on kulkenut vuodesta 1964. Tänään junaa ajoi kaunis nainen valkoisissa hanskoissa. Asemille saavuttiin aikataulun mukaan joko sekunnilleen tai neljän sekunnin heitolla. Junassa matkustajat nuokkuvat tai syövät lounasta lounaslaatikoista. Vastaantuleva juna näytti humoristiselta sammakolta, eikä kahden junan ohittaminen tuntunut junan sisällä juuri missään. Matkustajaa kohti hiilidioksidipäästöjä syntyy 12 kertaa vähemmän kuin matkan teossa lentokoneella.

Maanjäristyksen tuhoamien alueiden jälleenrakennus on yksi tärkeimmistä kysymyksistä Japanissa. Veroja aiotaan korottaa jälleenrakennusta varten, aikeita on muun muassa nostaa liikevaihtovero 5 prosentista 10 prosenttiin. Verojen korotus lienee perusteltua myös korkean velkaantumisen tähden.

Jälleenrakennus nähdään myös mahdollisuutena. Tuhoa kärsineet alueet halutaan rakentaa kestävästi, tsunamien ulottumattomiin, ja uusista alueista halutaan tehdä uuden energiatehokkaan rakentamisen malliesimerkkejä. Tämä kaikki ei kuitenkaan ole helppoa, päätösvalta kaavoituksesta on hajautettu alueille itselleen joten kaikkea ei voi tehdä keskusjohtoisesti. Osa ihmisistä haluaa myös muuttaa pysyvästi pois tuhoutuneilta alueilta, monet ovat huolissaan ydinonnettomuuden seurauksista.

Nollapäästöiset asuinrakennukset ovat olleet esillä matkalla paljon. Panasonicin demonstraatiokeskuksessa meille esiteltiin tyyppitalo, jolla ei ole lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Talo oli energiatehokas, ja ilmastoinnin ja lämmityksen säätäminen tehtiin huolellisesti. Energiana käytettiin aurinkoenergiaa, aurinkokennon avulla johdettiin energiaa vetypolttokennoon, joka tuotti tarvittavan sähkön ja lämpimän veden.

National institute of environmental studies oli mukana projektissa jossa Yokohamaan oli valmistumassa pieni asuinalue nollaenergiataloja. Toimintaperiaatteet olivat pitkälle samankaltaisia. Nyt olemassaolevalla teknologialla ei ole hirveän vaikeaa tehdä japanilaisessa ilmanalassa nollaenergiataloja. Panasonicin arvio talokohtaisen polttokennon saamisesta kaupalliseen valmistukseen oli vuosi 2013. He arvioivat että heidän talotyyppinsä olisi hinnaltaan 1,4 kertaa tavallisen omakotitalon hinta, mutta asukkaat toki säästävät polttoainekustannuksissa.

Panasonicin demokeskuksessa näytettiin myös 3D-tekniikalla lyhytelokuvia Unescon maailmanperintökohteista. Delegaatio oli niistä kuvista kohtuullisen innoissaan. Yellow Stone National Park!