Nyt kun työmarkkinoilta alkaa poistua ihmisiä enenevässä määrin, hallituksen itselleen asettama 80 000–100 000 työpaikan tavoite on erittäin haastava. Samalla ollaan tilanteessa, jossa on yhä enemmän sellaisia aloja, joilla työvoimaa ei ole saatavilla helposti.
Eduskuntatyö Keskustelu valtiontalouden kehyksistä tiistaina, muita täysistuntoja. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoukset. Helsinki-politiikka Kulttuurilautakunnan kokous. Media A-talkissa to 31.5. klo 21.10 keskustelu päivähoitomaksuista. Tapahtumat Päivähoidon nollamaksuluokan poistamista vastustava mielenosoitus eduskunnan edessä torstaina 31.5. klo 16. Homojen ja lesbojen yhdenvertaisia oikeuksia puolustava Pride-tapahtuma Riikassa, Latviassa lauantaista sunnuntaihin. Muuta Tapaaminen opettajien ammattijärjestön OAJ:n kanssa. Kiasman johtajan järjestämä tapaaminen.
Kulunut vuosi on ollut Vihreille hyvä. Saimme tehdä vaaleja hyvässä tunnelmassa, esiinnyimme polkupyöräkypärien ja Voitto-hahmon kanssa, tapasimme valtavasti ihmisiä ja kerroimme siitä, mitä Vihreät ajavat ja ajattelevat. Ilmastonmuutos, lasten eriarvoistuminen ja työelämän muutos olivat teemamme näissä vaaleissa – hauskaa kyllä ne olivat myös koko vaalien kärkiteemoja.
Eduskuntatyö Eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunto keskiviikkona, muita täysistuntoja. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksia. Kansliatoimikunta. Helsinki-politiikka Kulttuurilautakunnan avustusjaoston kokous, kaupunginvaltuusto. Mediaa Torstaina 24.5. klo 6.50 Huomenta Suomessa haastattelu ympäristö- ja energiaveroista. Muuta Perjantaina massaglobbaustapahtumassa keskustelua ihmisten kanssa kehityspolitiikasta. Tapaaminen tansanialaisten toimittajien kanssa. Viikonloppuna puoluekokous, perjantaina puoluehallitus.
Eduskuntatyö Täysistunnot tiistaina ja keskiviikkona, sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokous. Muita kokouksia. Helsinki-politiikka Kulttuurilautakunnan kokous keskiviikkona. Muuta Runojen lukua K.Ervastin antikvariaatissa (Torkkelinkatu 4) maanantaina klo 12. Tapaaminen Finnfundin toimitusjohtajan kanssa.
Eduskuntatyö Täysistuntoja, ryhmäkokous. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan koulutus. Kansliatoimikunnan kokous, ministeriryhmän kokous. Helsinki-politiikka Kaupunginvaltuusto. Tapaamisia ja tapahtumia Lastensuojelua käsittelevän seminaarin avaussanat. Tapaaminen Suomen lukiolaisten liiton kanssa. Ruotsin kielen opettajien järjestämän ainekirjoituskilpailun palkinnonjako. Muuta Puoluehallituksen kokous perjantaina.
Eduskuntatyö Täysistunnot keskiviikkona, torstaina ja perjantaina, sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantaina. Ryhmäkokous ja muita kokouksia.