Tiukassa taloustilanteessa muuttuu keskustelu politiikassa ja kahvipöydässä helposti kovemmaksi. Nettipalstoilla, varsinkin nimimerkkien suojista puheet ovat yleensä kovia. On huolehdittava ensin omista ja vasta sitten ajateltava muita. Entistä useammin omat murheet pistetään ennen kaikkea muiden syyksi. Kesän aikana ei ole jääty enää puheisiin. Pride-kulkuetta vastaan tehty kaasuisku, Setan ja perussuomalaisten toimistoihin kohdistunut ilkivalta sekä useat vihahyökkäykset […]
Anni on MTV3-kanavan Seitsemän uutisten vieraana 27.7. klo 19. keskustelemassa uunituoreista työllisyysluvuista. Uutisankkureina Kirsi Alm ja Tomi Einonen
Porin Suomi Areenalla pidettiin ensimmäinen puheenjohtajien vaalitentti ennen ensi kevään vaaleja. Talouspolitiikasta puhuttiin, mutta kannanotot jäivät keskustelun tuoksinassa vielä aika epämääräisiksi. Helmi taisi olla Timo Soinin linjaus ”eroosiota on kitkettävä ja köyhyyttä tutkittava”. Talouslinjojen epämääräisyys ei ole hyvä tilanne, kun kaikki tietävät, että ensi kaudella ei tehdä pelkästään mukavia päätöksiä. Talouden taantuman, julkisen velan ja […]
Anni osallistuu Suomi Areenan puheenjohtajatenttiin keskiviikkona 21.7. Tilaisuuteen osallistuvat kaikkien puolueiden puheenjohtajat ja sen juontaa MTV:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila sekä politiikan toimituksen esimies Timo Haapala. Paikanpäälle Poriin, Raatihuoneen puistoon, voi tulla seuraamaan tenttausta ja esittämään omia kysymyksiä klo 16. Paneeli näytetään myös MTV3-kanavalla klo 19.30-21.00
Anni keskustelee turpeen käytön tulevaisuudesta Päivän kasvo-ohjelmassa Yle TV 1:ssä klo 18.20.
Heinäkuu on vuoden kuumin kuukausi. Silloin on todellinen kesä; pellot kohoavat huojuen kohti taivasta, rannoilla makaa talvesta kuoriutuneita ihmisiä ja jäätelö sulaa sormille. Kesällä Suomi elää kiihkeän hidastelun ja lomatunnelman aikaa.