Japanissa on kiellettyä polttaa tupakkaa kadulla kävellessä. Tupakointi on kuitenkin sallittu erityisesti sille tarkoitetuissa paikoissa joissa on tuhkakupit, myös nopeassa junassa ja joillain alueilla ravintoloissa. Kiotosta puhuttaessa ei aina muista, että se on Japanin entinen pääkaupunki, matalampi ja perinteisempi kuin Tokio. Mutta totta kai Kioto on myös ilmastosopimus, ei lainkaan riittävän kunnianhimoinen, mutta kuitenkin yksi […]
Nopea juna Tokiosta Kiotoon ajaa 520 kilometrin matkan kahdessa tunnissa ja vartissa. Nopea juna Shinkansen on kulkenut vuodesta 1964. Tänään junaa ajoi kaunis nainen valkoisissa hanskoissa. Asemille saavuttiin aikataulun mukaan joko sekunnilleen tai neljän sekunnin heitolla. Junassa matkustajat nuokkuvat tai syövät lounasta lounaslaatikoista. Vastaantuleva juna näytti humoristiselta sammakolta, eikä kahden junan ohittaminen tuntunut junan sisällä […]
Ympäristövaliokunnan Japanin-matkalle osallistujat ovat melkein kaikki ensikertalaisia Japanissa. Minusta on kuitenkin näyttänyt siltä, että kaikki, ovat onnistuneet ojentamaan käyntikortin sujuvasti ja kohteliaasti kahdella kädellä. Erinomaisia kumarruksia on myös ollut nähtävillä. Tokiossa on marraskuussa alkavaa ruskaa, lämmin, ja sisällä rakennuksissa on myös aika lämmin, koska ilmastoinnin määrää säännöstellään sähkönsäästön vuoksi. Ja miksi voi sanoa, että 13 […]
Ympäristövaliokunnan delegaatio saapui Tokioon maanantaina aamulla, kellon ollessa Suomessa noin kolme yöllä. Maanjäristys ja tsunami ovat läsnä Japanin poliittisessa keskustelussa, pääministeri Naoto Kan kaatui ainakin osin luonnonkatastrofin ja sen jälkihoidon seurauksena. Kun Japanissa puhutaan kriisistä, se tarkoittaa maaliskuun 2011 luonnonmullistuksia ja ydinonnettomuutta, ei Euroopan rahoitusvakautta. Tärkeimmät teemat kriisin seurauksista ovat jälleenrakennus ja energiapolitiikan uudelleenarviointi. Japanin […]
Kaivosyhtiö Anglo-American kertoi aikaisemmin tällä viikolla malmilöydöstään Sodankylän Viiankiaavalta. Esiintymää on jo ehditty kutsua vuosisadan löydöksi ja sen epäillään olevan suurin Euroopassa. Ongelmallisen tilanteesta tekee se, että löydetty malmi sijaitsee soidensuojelu- ja Natura-alueella. Viiankiaavan nikkeli- että kuparipitoisuudet ovat harvinaisen korkeat. Niiden arvioidaan olevan moninkertaisia Talvivaaran ja Kevitsan kaivosten pitoisuuksiin nähden. Itse malmin määristä ei vielä […]