Sinievätonnikala on maailman kallein kala. Kalan herkullinen liha on koitumassa sen kohtaloksi. Sinievää syödään erityisesti sushissa, jonka suosion kasvu on ajanut uhanalaisen kalan entistä ahtaamalle. Atlantin sinievä on huvennut alle 15 prosenttiin alkuperäisestä kannastaan. Yritykset kalan pelastamiseksi ovat epäonnistuneen yksi toisensa jälkeen. Sinievätonnikalan kalastuksen kansainvälistestä säätelystä päätetään ICCAT:n (International Commission for the conservation of Atlantic Tunas) puitteissa. […]
Ehdotukset Helsingin uutta Keskustakirjastoa varten ovat esillä vielä tämän viikon lauantaihin saakka Jätkäsaaren Bunkkerissa. Kuohuvan Guggenheim-keskustelun kiihkeimmässä vaiheessa saattoi unohtua, että Helsingissä on meneillään yksi iso ja tärkeä kulttuuri-investointi, jonka onnistumisessa a arkkitehtuurilla on suuri merkitys. Kirjastorakennus vaikuttaa siihen, kuinka hyvä, kutsuva ja toimiva paikka Keskustakirjastosta tulee. Bunkkerissa esitellään yli 500 ehdotusta uudeksi kirjastoksi. Ne ovat […]
Eduskunta käsittelee tällä hetkellä kuudessa eri valiokunnassa liikennepoliittista selontekoa. Ympäristövaliokunta keskusteli omista linjauksista selontekoon eilen. Olin tyytyväinen siitä, että oikeastaan kaikki valiokunnassa halusivat linjata kävelyn ja pyöräilyn tärkeydestä liikennepolitiikassa. Selonteossa kävelyn ja pyöräilyn edistämisestä puhutaan hyvin, mutta tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi jäävät melko epäselviksi. Selontekoa voi tulkita niin, että tavoitteena on nostaa olemassa olevan […]
Eilen eduskunnan kyselytunnilla kysyin maa- ja metsätalousministeri Koskiselta, miten hallitus aikoo parantaa uhanalaisten kalalajien tilannetta Suomessa? Ministeri Koskinen piti asiaa vaikeana ja hankalana ja hänen vastauksestaan tuli vaikutelma, ettei ministeri aio kovinkaan reippaasti tarttua uhanalaisten kalojen pelastamiseen kalastuslain uudistamisessa. Ympäristöministeriön teettämässä Suomen lajien uhanalaisuus -arvioinnissa Suomen kalalajeista uhanalaisiksi luokiteltiin 12. Kasveista ja nisäkkäistä poiketen uhanalaisuus […]
Helsingin kaupunki ei lähde valmistelemaan arkkitehtikilpailua yhteistyössä Guggenheim-säätiön kanssa. Suunnitelma kaatui kaupunginhallituksessa tänään. Syitä tähän on lukemattomia. Yksi syistä on se, että avointa ja keskustelevaa demokraattista päätöksentekoa on ollut hyvin vaikea yhdistää toimintaan kaupungin ulkopuolisen säätiön kanssa. Tärkein kysymys on nyt se, mitä seuraavaksi? Helsingin kulttuuripolitiikka kun ei pääty tähän. Helsingin taidemuseo tarvitsee uuden rakennuksen. […]