« Kaikki artikkelit

Kesäkirja: Aika suuri hämäys

Tämä blogi on ensimmäinen osa sarjassa joka käsittelee tämän kesän kirjat. Egania ovat arvioineet monet, viimeksi Juha Itkonen elokuun Oliviassa. Sarjan seuraava osa käsittelee Doris Lessingin elämäkerran kahta ensimmäistä osaa.

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Trainspotting –elokuvassa Ewan McGregorin hahmo esittelee teoriansa, jonka mukaan niin ihmisillä, bändeillä kuin ilmiöilläkin on lyhyt hetkensä, joka on ”niiden hetki”. Se on hetki jolloin asia on parhaimmillaan, sellainen kun sen kuuluu olla. ”At one point you got it.”

Jennifer Eganin romaani  kuvaa moninaisen henkilögalleriansa osalta tätä lyhyttä hetkeä, jolloin he ovat maailmassa juuri oikealla tavalla. Mutta erityistä hellyyttä Egan osoittaa käsitellessään niitä vuosia, jotka tulevat jälkeen: ”Then you loose it all”. Se vaihe kuitenkin vie ihmisen elämästä paljon pidemmän jakson kuin hetken kukoistus.

Eganin palkitusta teoksesta monet ovat olleet haltioissaan, esimerkiksi Jukka Petäjä Helsingin sanomissa. Ja monet muutkin, kertovat huhut kaupungin keittiön pöytien ääressä. Petäjä kuuluu niihin, jotka näkevät romaanin uutta luovana, uusia polkuja romaanitaiteessa avaavana. Paljon on niitäkin, esimerkiksi Lilyn kriitikko Kati Toivanen, jotka pitävät tätä käsitystä liioiteltuna.  Koulukuntia yhdistää se, että molemmat ovat nauttineet lukemastaan.

Aika ei ole kohdellut Suuren hämäyksen henkilöitä hellävaraisesti, mutta Egan ei tuomitse: ei kleptomaaneja, ei omahyväisiä eikä suonensisäisten huumeiden käyttäjiä.

Egan piirtää kevyesti mutta tarkasti monia ilmiöitä ja tilanteita: hyvinvoivan esikaupungin hienovireistä rasismia, yhden illan jutun haikeutta. Tähteyttäkin Egan kuvaa: sitä ihmeellistä muodonmuutosta, jossa elämän haalistama, meikitön ja välinpitämätön entinen teinitähti muuttuu yhtäkkiä kameran edessä vastustamattomaksi ja kirkkaaksi olennoksi, josta emme voi irrottaa katsettamme.

Romaani on amerikkalainen viimeisen päälle, ja ehkä siitä syystä jaksot jotka tapahtuvat safarilla Afrikassa ja Napolissa eivät kuulu sen parhaimpiin.

Sen jälkeen kun on lukenut Don DeLillon Underworldin, on pakko ajatella yhä uusista romaaneista, että ne ovat velkaa Underworldille –  Aika suuri hämäyskin on. Pääosassa on aika, aikakausi ja ilmiöt, ei yksikään tietty henkilö, siinä Egan on DeLillon perillinen. Hän myös osoittaa kunnioituksensa – sekä Underworldin Black and White Ball -jaksolle että itse Capotelle - kuvatessaan Dollyn järjestämiä juhlia, joissa kaikki olivat läsnä. Jopa nekin jotka eivät olleet.

Eganin romaanin loppu sijoittuu lähitulevaisuuteen. Onko se siis lähiscifiä? En ole sci-fin harrastaja, joten en tiedä onko tavallista sijoittaa perinteisen kerronnan joukkoon ikään kuin makupalana hieman tulevaisuuden kuvausta. Eganin tulevaisuus kuvaa itse asiassa vain sellaisia asioita, jotka ovat olemassa jo juuri nyt – siinä hän lienee täsmälleen tyypillinen science fiction kirjailija.

Ja kyllä, minä pidin jaksosta joka oli tehty power point –muodossa.. En pitänyt siitä siksi että se oli erikoinen, vaan siksi että siinä kuvattiin huolellisesti ja suoraan perhettä, joka asuu autiomaan laidalla ja jonka vanhemmat ovat väsyneitä, väsyneitä tavallisista päivistä ja väsyneitä nuoruudestaan, mutta jotka silti tekevät parhaansa.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *