« Kaikki artikkelit

Kriittisiä huomioita kehyspäätöksestä

Tänään lopullisine lukuineen julkaistu kehyspäätös on iso kädenojennus yrityksille ja kallis julkiselle taloudelle. Yhteisöveron alennuksen hinta on lähes miljardi euroa. Kehyspäätös sinetöi sen, että Suomi on tällä hallituskaudella aggressiivinen verokilpailija. Alensimme ensin yritysten voiton verotusta alle Ruotsin tason. Tämän jälkeen Ruotsi vastasi Suomen haasteeseen ja alensi omaa yhteisöveroaan alle sen tason johon Suomessa veroa oli […]

Nuorisotyöttömyys kasvaa nyt toista vuotta

– nuorisotakuu ei toteudu Nuorten työttömyys kasvaa nyt toista vuotta, käy ilmi tänään julkaistuista helmikuun 2013 työttömyysluvuista. Nuorisotyöttömyys kääntyi kasvuun helmikuussa 2012 ja on nyt siis kasvanut jo yli vuoden ajan. Nyt työttömänä on lähes 38 000 nuorta. Se on 6200 nuorta enemmän vailla työtä tai opiskelupaikkaa kuin vuosi sitten. Kasvuvauhti vuoden takaiseen verrattuna on […]

Verot kannustamaan ympäristönsuojeluun

Hallituksella on kehysriihessään melkein mahdoton tehtävä. Julkisen sektorin velkaantumisen kasvu pitäisi saada taittumaan. Tätä tehdään säästämällä menoissa ja korottamalla veroja. Nämä toimet taas voivat vauhdittaa käynnissä olevaa työttömyyden kasvua ja työllisyyden heikkenemistä. Velkaantumisen taittamisen kanssa samaan aikaan hallituksen pitäisi siis löytää keinoja siihen, että työllisyyskehitys kääntyisi takaisin kasvavalle uralle. Voiko tämä itse asiassa ollenkaan onnistua? […]

Turkistarhaton Suomi

Turkistarhaton Suomi on tänään askeleen lähempänä. Iltapäivällä eduskunnalle luovutettiin virallisesti kautta aikojen ensimmäinen kansalaisaloite. Aloitteen turkistarhauksen lakkauttamiseksi on allekirjoittanut lähes 70 000 äänioikeutettua suomalaista. Vihreä eduskuntaryhmä tukee aloitetta yksimielisesti. Kansalaisaloitteiden tekeminen on ollut mahdollista viime vuoden maaliskuusta lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. […]

Nuorten työttömyys kasvanut nyt vuoden

–    Työministeri Ihalainen näyttää jo luopuneen nuorisotakuun tavoitteesta Tällä viikolla julkaistiin tammikuun 2013 työttömyysluvut. Työttömyys on kasvussa, samoin pitkäaikaistyöttömyys. Nuorten työttömyys on kasvanut nyt yhteen menoon vuoden, aina helmikuusta 2012 alkaen. Nuoria ihmisiä on nyt työttömänä yli 5000 enemmän kuin vuosi sitten, yhteensä 39 000.  Kasvua vuoden aikana on siis tullut melkein 17 prosenttia. Vuoden […]

?>