« Kaikki artikkelit

Tasa-arvo ei ole nollasummapeli

Kokoomuksen vastavalittu puheenjohtaja Alexander Stubb totesi linjapuheessaan Lahdessa seuraavasti: "Jokainen meistä haluaa valita oman elämänsä päämäärät ilman muiden puuttumista. Suvaitsevaisuus on pohjimmiltaan toisten ihmisten vapauden kunnioittamista ja arvostamista. Itse olen yhteiskunnalliselta ajattelultani maltillinen liberaali, mutta kuitenkin omilta elämänvalinnoiltani varsin konservatiivinen. Talonpätkä Espoossa, vaimo, kaksi lasta ja pieni maasturi. Vain kannattamalla suvaitsevaa yhteiskuntaa voin odottaa, että muut kunnioittavat minun elämänvalintojani."Suvaitsevaista yhteiskuntaa ei kuitenkaan edistetty ainakaan keskiviikkona kokoomuksen toimesta eduskunnan lakivaliokunnassa, jossa kolme neljästä kokoomuslaisesta valiokunnan jäsenestä äänesti mietinnössä vastaan, kun käsittelyssä oli kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Stubbilla itsellään on merkittävä henkilökohtainen historia seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisten oikeuksien edistäjänä. Hän on ollut Homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettiläs vuonna 2008, Europarlamentin hlbt-ryhmän vetäjä ja tehnyt aloitteen homofobian vastaisen päätöslauselman hyväksymiseksi parlamentissa. Tultuaan valituksi Helsinki Priden suojelijaksi vuonna 2010, suitsutti SETAn toiminnanjohtaja, että Stubbin työ seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta on huomattu laajalti sateenkaariyhteisössä ja onkin erittäin tärkeää, että korkean profiilin poliitikot nostavat esiin hlbti-ihmisten oikeuksia koskevia aiheita myös kansainvälisesti.

Kun kansanedustajien aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista, jonka ensimmäinen allekirjoittaja Alexander Stubb oli, kaatui aiemmin tällä hallituskaudella lakivaliokunnan äänestyksessä äänin 9–8, päivitti Stubb sosiaalisessa mediassa, että "Yhdenvertaisuus lain edessä on oikeusvaltion periaate, ja se ei Suomessa nyt toteudu. Suomalaiset ovat lain edessä eriarvoisia seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Se ei ole reilua. Avioliittolaki olisi luonnollinen askel ketjussa, jossa homoseksuaalisuus poistettiin ensin rikoslaista, sitten tautiluokituksesta, ja viime vuosina on säädetty lait rekisteröidystä parisuhteesta ja perheen sisäisestä adoptiosta. Lailla olisi myös merkitystä asenteisiin – se muuttaisi Suomea avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi".

Stubb myös kannusti tuolloin ihmisiä allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ja uskoi, että sitä kautta tasa-arvo vihdoin edistyisi. Nyt kuitenkin tuo aloite kaatui lakivaliokunnassa paljon synkemmin ja selvästi kokoomuslaisin luvuin.

Tasa-arvon toteutumisen lisäksi sillä olisi muutenkin suuri merkitys, että kansalaisaloite tulee laiksi. Se juuri olisi Stubbin peräänkuuluttamaa uudenlaista, kansalaisten valtaa korostavaa politiikantekoa. Politiikan on oltava keino uudistaa yhteiskuntaa, kuten Stubb itse totesi.

Kysymys ei ole vain siitä, että pääministerin pitäisi näyttää johtajuutta, vaan myös siitä, että kansanedustajien pitäisi seurata kansan johtajuutta. Tutkimuksissa valtaosa suomalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.

Taloustutkimuksen viime keväänä tekemässä kyselyssä jopa 65 prosenttia kaikista vastaajista kannattaa lakimuutosta. Lakialoitteen vastustajia oli vain reilu neljännes vastaajista, 27 prosenttia. Kokoomuksen äänestäjiksi kyselyssä ilmoittautuneiden joukossa kannattajia oli vielä hieman enemmän, 69 prosenttia.

Pääministerinä tämän kaltaisen henkilöhistorian kanssa ainoa mahdollinen vaihtoehto on huolehtia siitä, että tasa-arvo etenee myös eduskunnassa. Kuten Stubb valituksi tultuaan totesi linjapuheessaan, "Kokoomus siirtyy vain yhteen suuntaan – eteenpäin".

Syksyllä hänellä on hyvä paikka näyttää kauniit ja selkärankaiset puheensa todeksi, kun avioliittolakialoite etenee eduskunnan suureen saliin äänestykseen. Suvaitsevaisuus ei ole keneltäkään pois.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Nykypäivän kolumnina.

tahdon2013

Comments

  1. No hyvä, että Stubbista löytyy edes yksi hyvä puoli eli ARVOliberaalius. Minäkään en ymmärrä, miksi aikuiset ihmiset jaksavat uhrata aikaansa johonkin homojen/lesbojen avioliitto-oikeuden vastustamiseen. Maailmassa on oikeitakin ongelmia, live and let live jne.

    Stubukka siis on ARVOliberaali, mikä on hienoa. Mutta hän on myös UUSliberaali, mikä taas nostattaa niskakarvat pystyyn. Nämä kaksi, hyvin erilaista liberaaliutta menevät kansalaisten ja poliitikkojenkin puheissa iloisesti sekaisin. Persu-osasto poistaa varmistimen kun kuulee pelkän liberalismi-sanan. Vastapuoli taas hurraa samasta syystä, vaikka hurraisi siinä samalla uusliberalismille eli julkisen sektorin nitistämiselle, kaiken yksityistämiselle, rikkaiden verojen alentamiselle ja kaiken sääntelyn poistamiselle (mukaan lukien ympäristölainsäädäntö).

    Harras toiveeni olisi, että jatkossa jokainen huolellisesti erittelisi, minkälainen liberaali tai konservatiivi on. Anni Sinnemäki on varmastikin erittäin arvoliberaali, mutta miten on talouspoliittisen ideologian laita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *