BLOGI

Kesäkamat

Valtiovarainministeriö on antanut budjettiesityksensä, joten poliittinen syksy on alkanut. Budjettiesitys ei vieläkään sisällä opintotuen korotusta, joten yksi kiistanaihekin on valmis. Mutta ennen kuin syksy kunnolla alkaa, kirjoitan muistiin listan tämän kesän lämmön hyvistä seuralaisista, sellaisista joita voi ajatella myöhemmin tai ottaa mukaan seuraavaan kesään, jos se joskus tulee.

Sipoonkorvesta kansallispuisto, Itä-Helsingin Nuuksio!

Kun syksyllä 2004 olin ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon, oli sloganini "Raitiovaunulla Sipoonkorpeen!" Vaalilauseiden keksiminen on vaikeaa, ja tämäkin sai vaihtelevaa palautetta. Joka tapauksessa on äärimmäisen tärkeää, että Sipoonkorven alueesta saadaan kansallispuisto. Sipoonkorven metsät ovat arvokkaita, ja pääkaupunkiseudun asukkaat tarvitsevat itäisen vastineen Nuuksiolle.

Järkeä ja inhimillisyyttä maahanmuuttopolitiikkaan

Vihreä eduskuntaryhmä järjesti keskiviikkoaamuna 17.5.2006 avoimen seminaarin, jonka tarkoituksena oli oppia uutta turvapaikanhakijoiden ja heidän kanssaan työskentelevien arjesta. Aiheelle oli tilausta, eduskunnan kansalaisinfo oli ääriään myöten täynnä yleisöä.

Lapset ja asunnottomat

Helsingin kaupunki suunnittelee Hietaniemenkatu 5:een Töölööseen asunnottomien asuntolaa, päiväkeskusta ja ensisuojaa. Päiväkeskuksessa asunnottomat voivat peseytyä, ruokailla ja vaihtaa vaatteita. Asiakkaita odotetaan noin sataa päivittäin, ensisuojassa on yösija kuudellekymmenelle.

Tavoitteena itsenäinen elämä

Vantaalainen kansanedustaja Ulla Anttila kertoi viime viikon perjantain Suomen kuvalehdessä, että hänen kuusitoistavuotisen kansanedustajakautensa suurin pettymys on ollut, ettei hän ole saanut läpi hanketta vaikeavammaisten avustajista. Hänen arvionsa mukaan vammaisten aseman parantaminen on hankalaa, koska vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset ovat aika äänettömiä.

Venäjän-politiikka ja presidentinvaalit

Keskustelu Venäjästä kuuluu presidentinvaaleihin. Mieleen palautuu otteita historiasta: Paasikiven-Kekkosen linja, YYA-sopimus ja sen lakkaaminen, Risto Rytin vankilatuomio, Jeltsinin ja Clintonin huippukokous Helsingissä. Suomen presidenteillä on moninaisia vaiheita suhteessa Neuvostoliittoon ja Venäjään, eikä syytä olettaa, että näin ei olisi myös tulevaisuudessa.

Teatterista, terveydenhuollosta ja syyllisyydestä

Viime keväänä vierailin radion Maailmanparantajat – ohjelmassa Helsingin kaupungin kulttuurilautakunnan puheenjohtajan Jörn Donnerin kanssa, puhuttiin kulttuuripolitiikasta. Kyseisen ohjelman perusidea on, että ihmiset soittavat lähetykseen ja ohjeistavat mielipiteillään studiossa olevia päättäjiä. Soittajien pääviesti oli kautta linjan selvä – rahat jotka käytetään kulttuuriin ja kirjastoihin, pitäisi käyttää terveydenhuoltoon.

Lasten luokkayhteiskunta?

Eräässä tämän syksyn West Wing –jaksossa yksi sivujuoni oli ryhmä lapsia, jotka vaativat lapsille oikeutta äänestää. Grillatessaan Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökuntaa nämä vihaiset amerikkalaislapset totesivat, että lapsista suurempi osa on köyhiä kuin väestöstä keskimäärin. Tämä on ollut totta Suomessakin vuodesta 2003 lähtien. Vielä 90-luvun alkupuolella Suomessa köyhiä lapsia oli hyvin vähän, ja lasten köyhyysaste oli […]