Tavoitteena itsenäinen elämä

Vantaalainen kansanedustaja Ulla Anttila kertoi viime viikon perjantain
Suomen kuvalehdessä, että hänen kuusitoistavuotisen
kansanedustajakautensa suurin pettymys on ollut, ettei hän ole saanut
läpi hanketta vaikeavammaisten avustajista. Hänen arvionsa mukaan
vammaisten aseman parantaminen on hankalaa, koska vaikeimmassa asemassa
olevat ihmiset ovat aika äänettömiä.

Viime viikonloppuna Vihreän liiton valtuuskunta hyväksyi vammaispolitiikan vaatimukset, joiden kärjessä on vaikeavammaisten oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Tämä tulee olemaan osa Vihreiden vaaliohjelmaa ja sen myötä meidän vaatimuksemme myös seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Odotamme kiinnostuksella muiden puolueiden vastausta haasteeseen, jonka Ulla Anttila seuraavalle eduskunnalle jättää.

Vammaispolitiikan tärkein tavoite on vammaisten henkilöiden itsenäinen elämä. Vammaisuus ei ole sairaus, joka tarvitsee hoitoa. Vammaispalvelut eivät myöskään suurelta osin ole terveyspalveluita, vaan palveluita joiden tavoitteena on mahdollistaa tavallinen elämä, jossa ihminen tekee itse omat päätöksensä. Henkilökohtaisten avustajien lisäksi helsinkiläisten hyvin tuntemat kuljetuspalvelut ovat hyvä, arkinen esimerkki vammaispalveluista.

Usein vammaispalveluista puhuttaessa kustannukset nousevat keskustelun pinnalle. Kustannukset eivät silti usein ole syy siihen, että asioita ei tehdä vammaismyönteisesti. Vihreiden ideana on, että vammaisneuvostolle annettaisiin tehtäväksi laatia päätösten vaikutusten arviointeja vammaisnäkökulmasta. Tällainen pohdinta voisi auttaa meitä suunnittelemaan asioita uudesta, esteettömämmästä lähtökohdasta.

Esteettömyys on ikääntyvässä yhteiskunnassamme fiksuutta: Juna-aseman tai bussipysäkin rakentaminen esteettömäksi ei vaadi niinkään lisärahaa kuin lisäjärkeä. Esteetön on usein mukavampi vaihtoehto muillekin kuin vammaisille henkilöille. Perheenäidit ja –isät, iäkkäät ihmiset ja selkävaivaiset arvostavat sujuvaa liikkumista vähintään yhtä paljon kuin vammaiset henkilöt.

Esteettömyys on liikkumisen esteettömyyttä paljon laajempi asia, minkä keksiminen on vielä lapsenkengissään. Esimerkiksi opetus voidaan järjestää niin, että se sopii myös erilaisille oppijoille tai näkö- tai kuulovammaisille. Tällaisessa "Design for All" -ajattelussa on paljon potentiaalia. Erilaisuus ei ole ongelma, vaan se että emme osaa huomioida sitä suunnittelussa.

Demokratianäkökulmasta itsenäisyyttä on se, että on mukana päättämässä yhteisistä asioista. Vammaisten aktiivisuutta ja vammaisjärjestöjen ja -valtuustojen roolia on mahdollista vielä huimasti vahvistaa. Tässä kohtaa meidän puoluetoimijoiden on syytä katsoa peiliin. Toiminnan esteettömyys on vammaisten osallistumisen perusedellytys, joka monissa järjestöissä ja puolueissa jää toteutumatta.

Kolumni on julkaistu aiemmin Helsingin uutisissa.