Taide kuuluu kaikille – mutta kuuluuko se kaikille lapsille?

Rakastin lapseni ja nuorena eniten kirjoja ja lukemista. Vietin
iltapäivät Rikhardinkadun kirjastossa, luin kartanoromantiikkaa,
Simenonia, Kerouacia ja kahlasin läpi äitini suositteleman George
Elliotin Mylly joen rannalla –tuskaepiikan.

Kiinnostukseni kirjallisuuteen pääsi suomalaisen kirjastolaitoksen ansiosta kehittymään. Tuoreen Helsingin kulttuuriasiankeskuksen teettämän selvityksen parissa ymmärsin uudesta näkökulmasta, miten onnekas olen ollut. Opiskelija-tutkija-toimittajavanhempien ja neljän lapsen perheessä olisi tuskin ollut mahdollista kustantaa taideharrastuksiamme, jos kiinnostuksemme olisikin suuntautunut musiikkiin.

"Lasten ja nuorten tavoitteellinen taideopetus Helsingissä" -selvitys nosti esiin monien perheiden hyvin tunteman ongelman: Musiikin opiskelu on todella kallista. Helsinkiläisten musiikkioppilaitosten oppilasmaksu oli viime vuonna keskimäärin 650 euroa vuodessa, kun muualla maassa saman ajan saa opiskella puolella tästä summasta. Syitä on useita. Täällä tilavuokrat ovat kalliimpia, opettajien palkat korkeampia ja kaupungin tuki pienempää. On todella kyseenalaista, ovatko helsinkiläisten lasten maksamat lukukausimaksut enää kohtuullisia.

Myös kaikkein pienituloisimpien perheiden lasten asema on heikentynyt, koska musiikkiopistot ovat lähes kokonaan luopuneet vapaaoppilaspaikoista, ja sosiaalivirasto ei näytä myöntävän harkinnanvaraista toimeentuloa lasten taideopintoihin.

Taideopetuksen eriarvoisuus on myös alueellista. Vaikka kaupungin tukemaan opetukseen osallistutaan suhteellisen kattavasti ympäri Helsinkiä, alueiden välillä on suuria eroja. Vähiten opetukseen osallistutaan Koillis-Helsingissä ja uusilla alueilla.

On välttämätöntä, että musiikkiopistojen ja muiden taidekoulujen rahoitusta nostetaan. Yksi hyvä vaihtoehto olisi, että kaupunki maksaisi harkinnanvaraisten avustusten lisäksi taidekoulujen tilavuokrat, koska ne ovat Helsingissä poikkeuksellisen suuri menoerä. Myös valtion täytyy kantaa osa vastuusta. Valtionosuuksia täytyy kasvattaa, jotta tavoitteellinen taideopiskelu olisi mahdollista lapsille varallisuudesta riippumatta.

Alueelliseen eriarvoisuuteen pitää puuttua. Opetusta on järjestettävä tasapuolisesti eri puolilla kaupunkia ja myös hiljattain rakennetuilla alueilla, jotta lapset voisivat harrastaa kiinnostuksensa mukaista taidetta ilman matkan aiheuttamaa vaikeutta.

Yhdessä asiassa Helsingissä on silti onnistuttu: Taideopetusta on tarjolla monipuolisesti. Näin täytyy olla jatkossakin. Tanssi, sirkus ja kuvataide ovat tärkeitä taidemuotoja siinä missä musiikki ja kirjallisuuskin. Lapsen taideharrastus ei saa olla kiinni varallisuudesta tai asuinpaikasta, mutta ei myöskään siitä, mihin taidealaan hän on suuntautunut.

Kolumni on julkaistu Helsingin uutisissa.