« Kaikki artikkelit

Vastuuta, tai edes joulumieltä?

Köyhässä Tansaniassa asuu tällä hetkellä yli puoli miljoonaa pakolaista, köyhääkin köyhemmässä Tshadissa kolmesataa tuhatta. Suomen pakolaiskiintiö on 750 ihmistä vuodessa. Ja on hyvin todennäköistä, että tänä vuonna emme saa tuotakaan kiintiötä täyteen.

Pakolaiskiintiössä Suomeen vastaanotetaan ihmisiä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n esityksestä, pääasiassa leireiltä eri puolilta maailmaa. Nämä pakolaiset ovat usein hyvin hädänalaisessa asemassa. Suomessa kiintiöpakolaisten vastaanotosta ovat vastuussa työministeriö ja sisäministeriö. Keskinäisten erimielisyyksiensä vuoksi nämä ministeriöt ovat epäonnistuneet pakolaiskiintiön täyttämisessä tänä vuonna. Kiintiöstä saattaa jäädä puuttumaan useita satoja ihmisiä. Samaan aikaan pakolaisista kantavat vastuuta kansainväliset järjestöt ja monet hyvin köyhät kehitysmaat.

Aiempina vuosina Suomeen on tullut kiintiöpakolaisina esimerkiksi sudanilaisia, joita UNHCR on nytkin esittänyt Suomelle vastaanotettavaksi. Sudanin Darfurista on paennut puolisotilaallisten joukkojen vainoja viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi miljoonaa ihmistä ja arviolta jopa satoja tuhansia on tapettu. Parisataa tuhatta darfurilaista on paennut nimenomaan Tshadiin, jossa pakolaiset ovat hyvin heikossa asemassa. Tshadin viranomaiset eivät kanna vastuuta pakolaisten turvallisuudesta, ja puolisotilaallisten janjawid-joukkojen hyökkäykset ulottuvat nykyään myös Tshadin puolelle. Ihmisiä on raiskattu ja tapettu.

Olisi asiallista, jos Suomi voisi pieneltä osalta lievittää tätä humanitaarista kriisiä ottamalla vastaan joitakin satoja sudanilaisia UNHCR:n leireiltä.

Työministeri Tarja Filatov ja sisäministeri Kari Rajamäki ovat molemmat sosiaalidemokraatteja, mutta aatteellinen yhtenäisyys ei ole auttanut heitä toimimaan tehokkaasti ja vastuullisesti pakolaisasioissa. Eduskunnan kyselytunnilla Rajamäki on toistanut useaan otteeseen, että sisäministeriö hänen johdollaan on painottanut turvallisuusnäkökohtaa ja Supon lausuntoja. Ministeri Filatov on toistanut Rajamäen lausuntoja lisäämättä niihin mitään olennaista.

On kuitenkin ilmeistä, että ne ryhmät, joita Suomelle on tarjottu ja joita ei ole otettu, eivät muodosta erityistä turvallisuusriskiä, eikä heistä ole saatu Supolta kielteistä lausuntoa. Mitä ministeri Rajamäki turvallisuusnäkökohtien painottamisella tarkoittaa, ei ole tullut eduskunnassa millään tavalla selvennetyksi.

Pääministeri Vanhanen on joutunut puuttumaan näiden kahden ministerin kyvyttömyyteen hoitaa pakolaisasioita kunnolla yhdessä.

Pakolaiskiintiön täyttämättä jättäminen on outoa siksikin, että eduskunta on juuri hyväksynyt yksimieleisesti vaatimuksen kasvattaa Suomen pakolaiskiintiötä. Sopiva koko kiintiölle voisi olla 1000 ihmistä vuodessa.