Sata komitea, sata salamaa
Sosiaaliturvan uudistamista ei saa jättää yksin työhön nimetylle komitealle. Keskeneräisestä asiasta on puhuttava nyt. Tarvitaan kaikki kynnelle kykenevä yhteiskunnallinen keskustelu ja aktiivisuus, jotta SATA-komitea saa sata vuotiaan sosiaaliturvan viritettyä 2000-luvun tarpeisiin.
Uudistuksella on kolme tehtävää: vähentää köyhyyttä, purkaa byrokratiaa ja lisätä työnteon kannattavuutta.
Tarvitaan vahva yhtenäinen perusturva, joka on jokaiselle kuuluva perusoikeus. Ei ole järkeä, että työttömyys, eläkeläisyys, työkyvyttömyys ja vanhemmuus oikeuttavat kaikki eritasoiseen perusturvaan. Pienimmät äitiys-, isyys-, vanhempain- ja sairauspäivärahat nostetaan vuoden 2009 alusta työmarkkinatuen tasolle. Korotus on reilu, noin 160 euroa kuussa. Perusturvan taso on Suomessa liian heikko, joten perusturva on yhtenäistettävä nykyistä korkeammalle tasolle.
Perusturvan joustavuutta on lisättävä. Tukien rajapinnat tai pienten työtulojen hankkiminen eivät saa vaikeuttaa ihmisten elämää. Pienituloisen elämä on tarpeeksi hankalaa jo ilman byrokratian kanssa taistelemista. Myös työelämän muutos vaatii tätä. Työttömyyden ja vakituisen kokopäivätyön väliin mahtuu monenlaista hommaa.
Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on niin tärkeä hanke, että sen on voitava myös maksaa. Perusturva tarvitsee paremman rakenteen ja paremman tason. On outoa, kuinka helppoa on heitellä ilmaan puheita parin miljardin lisäveronalennuksista, mutta tulonsiirtojen lisääminen on veristä taistelua joka sentistä. Nyt on tulonsiirtojen vuoro.
Työstä pitää saada kunnon palkka. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Valitettavasti perusturvan ja pienten työtulojen yhdisteleminen johtaa usein siihen, ettei palkasta jää mitään käteen. Tienatut rahat vähennetään tuista niin, että eurosta jää pahimmillaan käteen vain 20 senttiä. Tämä on muutettava, koska perusturvalla olevien ihmisten on voitava ottaa työtä vastaan mahdollisimman helposti.
En pidä käsitteestä "kannustavuus". Kannustamisesta eniten intoilevat tarkoittavat yleensä tosi asiassa pakottamista. On myös niitä, jotka haluavat pakottaa ihmiset töihin hinnalla millä hyvänsä. Köyhyys ei kannusta vaan lamaannuttaa.
Perusturvan uudistamisessa tarvitaan uskoa ihmiseen. Perusturva on tai sen pitäisi olla ennen kaikkea rakenne tai mekanismi, joka tukee ihmisten itsenäisyyttä. Ihmisillä pitää olla mahdollisuuksia rakentaa omaa elämäänsä. Tämä on perusturvan suuri haaste, se mihin uudistusta tarvitaan.
Anni Sinnemäki
kolumni on julkaistu Seurassa
Vastaa