Haastattelu: Maailman hienoin asia
Kansanedustaja suuntaa yhä kirjastoon, kun hän haluaa olla rauhassa.
1980-luvun alussa Anni Sinnemäki oli vielä lapsi, hyvinvointivaltio eli kukoistuskauttaan ja Helsingin Kruununhakaan tuli kirjastoauto.
Silloin kuin kirjastoautoa ei tullut, Sinnemäen kantapaikka oli naapurikaupunginosassa Richardinkadulla.
Noina aikoina Sinnemäen päivät toistuivat usein samanlaisina. Koulun jälkeen hän kävi isänsä työpaikalla, sai tältä rahaa, osti sillä pasteijan, söi sen isänsä kanssa ja meni sen jälkeen Richardinkadun kirjastoon lukemaan Aku Ankkoja, joita Sinnemäkien kotiin ei tilattu.
Nykyään Anni Sinnemäen lempikirjastoja ovat eduskunnan kirjasto ja isän kirjasto. Edellinen on tärkeä työn kannalta, jälkimmäisestä saa hyviä romaaneja ja runoja.
Kansanedustajana Sinnemäki on profiloitunut kirjastojen puolestapuhujana. Hän on puhunut unelmien kirjastosta ja kysynyt kaupunkilaisilta, millaisesta kirjastosta nämä haaveilevat. Hän on myös muistuttanut perusasioista: siitä, että kirjastot eivät ole itsestäänselvyys, vaan tarvitsevat huomiota ja määrärahoja.
Kirjastot ovat hänestä yhä miltei hienointa, mitä Suomessa on - tai ehkä jopa koko maailman hienoin asia.
On monta syytä, jotka tekevät kirjastoista Sinnemäen silmissä ylivoimaisia: Kirjastot mahdollistavat tasa-arvoisen pääsyn tiedon ääreen. Kirjastot ovat ekologisia, sillä kirjojen lainaaminen on tehokasta luonnonvarojen käyttöä. Vähiten tärkeä ei ole kirjastojen tarjoama tila, rauhallinen, kiireetön ja hiljaisuudelle pyhitetty.
"Käyn yhä Richardinkadun kirjastossa, kun haluan olla rauhassa", Sinnemäki kertoo.
Sinnemäelle kirjasto liittyy olennaisesti ajatukseen hyvästä kaupungista ylipäänsä. Hyvässä kaupungissa esimerkiksi lapset pääsevät kirjastoihin ilman bussimatkoja. Nuorille ja aikuisille kirjasto taas tarjoaa tilan, jossa ei tarvitse kuluttaa.
"Kirjastojen hurmaavuus korostuu aikana, jona kauppakeskukset ovat yhä suurempia. Kaupungeista puuttuu epäkaupallisia paikkoja", Sinnemäki sanoo.
Hän kaipaa kirjastoihin lisää oleskelun mahdollisuuksia, enemmän nojatuoleja, joissa voi istua, kun on hermostunut vaikkapa rahahuolista.
Toisaalta kirjastoissa voisi tapahtua nykyistä enemmän. Sinnemäen visioissa kirjastosta voisi lainata myös sukset ja monot tai vaikka taakkapyörän. Kirjasto voisi olla entistä tärkeämpi kirjoittajan ja lukijan kohtauspaikka, ja toisaalta tulevaisuuden kirjastosta lukija voisi saada apua myös omakustanteen tekoon.
Vaikka Sinnemäki pitää lähikirjastoja tärkeinä yhteisöllisyyden kannalta, hän kannattaa Helsinkiin uutta keskustakirjastoa. Kirjastojen on oltava myös siellä, missä ihmiset liikkuvat.
"Maailmalla on upeita keskustakirjastoja, kuten Seattlen ja Tukholman kirjastot. Pompidoussa on paljon opiskelijoita ja isot lehtikokoelmat."
Hän on ihastunut myös Turun uuteen kirjastoon ja sen luoviin ratkaisuihin, jotka ovat tehneet kirjastosta kaupunkilaisten suosiman oleskelupaikan.
"Mutta Tukholman kirjasto on maailman kaunein, kauneudessa vailla vertaa."
Sinnemäki muistuttaa, että keskustakirjastolla on etenkin suuressa kaupungissa oma tehtävänsä. Esimerkiksi maahanmuuttajat ovat Helsingissä löytäneet kirjastot.
"Keskustakirjastolla on muita paremmat mahdollisuudet olla monikielinen. Helsingissä venäläiset lainaavat paljon, myös kiinalaiset. Kirjastosta löytyy kirjoja kiinaksi, arabiaksi, dariksi."
Yksi tulevaisuuden kirjastojen haasteita onkin, että niiden asiakkaat tulevat yhteiskunnan ääripäistä. Toiset ovat tottuneita tiedonhakijoita, toiset eivät ehkä osaa lainkaan lukea.
Sinnemäen mukaan lapset ja nuoret löytävät yhä kirjastojen palvelut, mutta esimerkiksi nuoret miehet erottuvat käyttäjäryhmänä, jota kirjastot eivät tavoita.
"Toisaalta he lainaavat paljon musiikkia ja elokuvia."
Vaikka kirjastot ovat Sinnemäestä hienoja jo nyt, hänestä niiden tehtäviä on tärkeää miettiä jatkuvasti uudelleen. Kirjastojen on voitettava ihmiset luokseen myös tulevaisuudessa.
"Kirjastoilla ei mene huonosti. Mutta ellei kirjastoista pidetä huolta, niillä on riski marginalisoitua."
Veera Luoma-aho