« Kaikki artikkelit

Vihreän verouudistuksen rinnalla kavennettava tuloeroja

Suomi on kansainvälisesti vertaillen pienten tuloerojen maa. 1990-luvun alusta alkaen tuloerot ovat kuitenkin meilläkin kasvaneet, aina taantumaan saakka. Yhteiskunnassa on ollut laaja tuki sille, että tuloerojen kasvua hillitään progressiivisen tuloverotuksen avulla.

Nyt meneillään on Vihreä verouudistus, jossa hallitus on siirtänyt verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutus- ja ympäristöveroihin. Ansiotuloverojen tuotto valtiolle on nyt samaa tasoa energia- ja ympäristöverojen tuoton kanssa. Siirtoa on kompensoitu pienituloisille etuuskorotuksilla ja kunnallisveron perusvähennyksellä, joka vastaa 20 euron korotusta peruspäivärahaan.

Verokeskustelu on sähköistynyt viime aikoina paitsi vihreän verouudistuksen ympärillä, myös sen vuoksi, että tulevat vaalit ovat verovaalit. Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii kaikilta puolueilta rohkeita avauksia siitä, mitä veroja nämä ovat valmiita korottamaan.

- Vihreää verouudistusta on ensi vaalikaudellakin jatkettava; korotuksia verotukseen tarvitaan ensi vaalikaudella yhteiskunnan palveluiden ja etuuksien turvaamiseksi, ja ilmastonmuutoksen vuoksi ne on järkevää kohdentaa vihreällä tavalla. Korotusten taakka on jaettava sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Me haluamme yhdistää Vihreän verouudistuksen ja tuloerojen kaventamisen, Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki sanoi tiedotustilaisuudessa.

Vihreiden esityksissä kestävyysvajeen paikkaamiseen kerätään ensi vaalikaudella noin 2 miljardia euroa.

- Olemme valmiita korottamaan arvonlisäveroa yhdellä prosenttiyksiköllä eli noin 700 miljoonalla eurolla. Vero on sama kaikille, mutta tuotolla rahoitetaan hyvinvointipalveluita ja tulonsiirtoja, joista pienituloiset ovat riippuvaisempia kuin muut. Ympäristö- ja energiaveroilla voidaan ohjata kansalaisten ja yritysten toimintaa energiatehokkaampaan suuntaan. Energiatehokkuus on keskeinen kilpailuetu Suomelle tulevaisuudessa. Ympäristö- ja energiaveroja olemme valmiita nostamaan miljardilla eurolla.

- Kunnille maksettavasta kiinteistöverosta kustannetaan koulutusta, sosiaalityötä ja terveudenhuoltoa. Sitä korottaisimme 400 miljoonan euron edestä.

Tuloerojen kaventamiseksi vihreät esittävät kahta keinoa; veronkorotuksiin on yhdistettävä pienituloisten verotuksen tuntuva keventäminen ja pääomatuloveron kiristys.

- Suuruudeltaan kevennykset ovat Vihreiden esittämässä veroratkaisussa puolen miljardin luokkaa. Veronkevennyksiä on kohdennettava sekä etuisuuksiin että pieniin työtuloihin. Esimerkiksi puolet voidaan käyttää kunnallisveron perusvähennyksen nostoon 3 000 euroon ja puolet työtulovähennyksiin pienissä tuloissa. Tämä kompensoisi pienituloisille välillisten verojen korotuksen, Sinnemäki totesi.

Myös hyvätuloisten on Vihreiden mielestä syytä osallistua taantuman seurauksien taakanjakoon.

- Esitämme pääomatuloveroon maltillista 2 prosenttiyksikön korotusta, joka toisi valtion kassaan noin 100 miljoonaa euroa. Osinkoverojen uudistuksessa on puututtava tulomuuntoon. Hetemäen verotyöryhmän on tarpeen pohtia, onko muita järkeviä tapoja saada myös hyväosaiset ja -tuloiset mukaan taakanjakotalkoisiin, Sinnemäki sanoi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *