« Kaikki artikkelit

Pienten työtulojen veroja alas

Vihreät ovat huolissaan julkisten palveluiden tulevaisuudesta ja Suomen nopeasta velkaantumisesta. Näemme veroasteen korottamisen välttämättömänä, jotta pystymme turvaamaan palvelut tulevaisuudessa ja saamaan velkaantumisen hallintaan. Elvyttävällä talouspolitiikalla onnistuttiin torjumaan 1990-luvun laman kaltaisen massatyöttömyyden synty. Elvytys tarkoitti kuitenkin myös velkaantumista. Tulevina vuosina myös ikääntyminen kasvattaa menoja, kun kasvava vanhusväestö tarvitsee huolenpitoa. Vihreät pitävät parempana korottaa veroja kuin leikata […]

Puhe Aalto-yliopistossa 1.9.2010

  Arvoisa rehtori Hyvät naiset ja herrat Hyvät opiskelijat Ulkona tuoksuu jo syksyltä, viileältä ja kostealta, ryhdikkyydeltä, villavaatteilta ja kaiken uuden aloittamiselta. Te täällä aloitatte syksyn suorastaan kansakunnan kaapin päällä, aloitattehan syksyn ja lukuvuoden Aalto-yliopistossa. Aalto-yliopisto on uusi olio yliopistojemme kentässä, uusi olio on herättänyt puhetta, ehkä kateutta, kiinnostusta jopa maamme rajojen ulkopuolella. Aalto-yliopistolta odotetaan […]

Vihreän verouudistuksen rinnalla kavennettava tuloeroja

Suomi on kansainvälisesti vertaillen pienten tuloerojen maa. 1990-luvun alusta alkaen tuloerot ovat kuitenkin meilläkin kasvaneet, aina taantumaan saakka. Yhteiskunnassa on ollut laaja tuki sille, että tuloerojen kasvua hillitään progressiivisen tuloverotuksen avulla. Nyt meneillään on Vihreä verouudistus, jossa hallitus on siirtänyt verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutus- ja ympäristöveroihin. Ansiotuloverojen tuotto valtiolle on nyt samaa tasoa energia- […]

?>