Anni Vihreiden EU ja Itämeri-seminaarissa: Itämeri ja maatalous – Suomen rooli EU:ssa
Itämeren pohjaa on sanottu Euroopan suurimmaksi autiomaaksi. Ihmistoiminnasta syntyvien typpi- ja fosforipäästöjen aiheuttama rehevöityminen on yksipuolistanut Itämeren eliöstöä. Lisäksi kun levät ja kasvit lisääntyvät ravinteiden lisääntymisen myötä, niiden hajoaminen merenpohjassa aiheuttaa happivajetta.
Maatalouden synnyttämään kuormitukseen voidaan vaikuttaa paitsi kansallisella tasolla, myös isossa määrin EU:n laajuisesti, sillä parhaimmillaan maataloustuet ovat muodostaneet yli puolet koko EU:n budjetista. Itämeren suojelussa onkin avainasemassa maatalouspolitiikan kehittäminen niin, että se tukee kestävää maataloutta ja lopettaa Itämeren saastuttamisen.
Tällä hetkellä vain noin 10 % maataloustuista menee ympäristönsuojeluun, mikä on vähän, jos vertaa sitä siihen, että puolet mertamme rehevöittävästä kuormituksesta tulee maataloudesta. Saaristomerellä maatalouden osuus on yli 80 % ravinnekuormasta. Itämeren näkökulmasta EU:n maatalouden ympäristötuen ehtoihin on lisättävä toimenpiteitä vesiensuojelun parantamiseksi. Isompi osa maataloustuista tulee myöntää siten, että ne kannustavat valumien vähentämiseen ja muihin ympäristökuormitusta vähentäviin tekoihin maatiloilla. Yksi tällainen valumia vähentävä konkreettinen toimenpide ovat erityiset kaltevat rantapellot.
Maataloustukia tulee lisäksi suunnata enemmän luomuviljelyyn. ja maatalouden investointitukia on suunnattava enemmän vesiensuojelua edistäviin toimiin.
Yleisesti ottaen maataloustukia on suunnattava enemmän ympäristöä suojeleviin toimenpiteisiin ja ympäristötuista päätettäessä on varmistettava, että viljelijät saavat riittävät korvaukset tehokkaista vesiä suojelevista toimenpiteistä.
Itämeren suojelua on pohdittu monissa strategioissa ja toimintaohjelmissa. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että teot ja tavoitteet, jotka saisivat riittävän rahoituksen ja joita seurattaisiin aktiivisesti, ovat jääneet vähälle. Esimerkiksi EU:n Itämeristrategia ei ole saanut erillistä uutta rahoitusta, vaan rahoitus perustuu jo olemassa oleviin yhteistyörahoituskuvioihin (esim EU:n CBC- ja ENPI-ohjelmat).
Suomen tulee vaikuttaa siihen, että kun Itämeri-strategiaa tarkastellaan vuonna 2011, otetaan keskusteluun strategian rahoitus sekä tarkennetaan tavoitteita siten, että ne ovat helpommin seurattavissa.
Tällä hetkellä keskeisessä asemassa on myös valmisteilla oleva yhteinen Itämeri-tutkimusohjelma (BONUS-169, the Joint Baltic Sea Research Programme), jota rahoittavat sekä EU että kansalliset tutkimusrahoittajat kaikista Itämeren rantavaltioista. On tärkeää vaikuttaa siihen, että Itämeritutkimus saa riittävän rahoituksen ja että Suomi myös omissa tulevissa talousarvioissaan ottaa huomioon Itämeren tilan vakavuuden.
Itämeren suojelukomission Helcomin toimintaohjelmassa on ollut tavoitteena meren hyvä tila vuoteen 2021 mennessä. Helcomin toimintaohjelma on mahdollista toteuttaa EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivin, vesipuitedirektiivin ja meristrategiadirektiivin avulla. Näidenkin etenemisessä on ollut ongelmia ja esimerkiksi Helcomin ministerikokouksessa tänä vuonna ei pystytty arvioimaan yhdeksän Itämeren maan toimenpiteitä, koska kaikki eivät toimittaneet tietoja lainkaan. Itämerta ympäröivien maiden sitoutumista itämeren suojeluun on siis parannettava. Tämän lisäksi Helcomin avulla olisi mahdollista edistää fosfaatittomien pesuaineiden käyttöön ottoa koko Itämeren avulla. Jos vapaaehtoisuus ei riitä, niin on perusteltua esimerkiksi kieltää fosfaatteja sisältävien pesuaineiden käyttö EU:n alueella.
EU:ssa sovitaan vuosittain Itämeren kalastuskiintiöistä unionin yhteisen kalastuspolitiikan mukaisesti. Kalastuksenhoidossa ja säätelyssä on päästävä merien monimuotoisuutta säilyttävään lähestymistapaan. On tarpeellista jatkaa tutkimuksia nuorten lohien kuolleisuuden syistä ja analysoida kiistellyn ajosiimapyynnin vaikutuksia.
Suomen osuus itämeren kuormituksesta on noin 10%, joka on suurin piirtein saman verran kuin osuus valumapinta-alasta, mutta suurempi osuus kuin asukasluku valuma-alueella, joka siis on 15%. Suomen on siis paitsi vaadittava EU:lta riittäviä toimenpiteitä, oltava itse valmis panostamaan itämeren suojeluun. Tätä tulee tehdä paitsi erillisillä suojeluohjelmilla, myös suuntaamalla maatalouden tukia erityisesti rannikkoalueilla vesiä suojeleviin toimenpiteisiin.
Itämeren suojelusta puhuttaessa painotuksen tulee toki olla maataloudessa, muttei saa unohtaa sitä tosiasiaa, että esimerkiksi ilmaston lämpenemisen aiheuttamat leudot talvet pahentavat ravinnekuormituksesta syntyvien leväkukintojen määrää ja kestoa. Tästä syystä Suomen tulee vaatia EU:lta riittäviä toimenpiteitä ja tarpeeksi tiukkoja tavoitteita ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja oltava itsekin valmis riittäviin päästövähennyksiin.
Vastaa