Annin puhe vihreiden yhdistysten puheenjohtajille
Hyvät vihreät ystävät,
Meillä on 71 päivää aikaa kertoa ihmisille, millaisen maan me haluamme tästä rakentaa.
Olen aiemmin sanonut, että näissä vaaleissa ratkaistaan Suomen suunta.
Nämä vaalit ovat meille erityisen tärkeät. Olemme asettaneet tavoitteeksi kasvaa 20 kansanedustajan puolueeksi, jonka yli ei voi kävellä missään asiassa. Meidän pitää kasvaa, jotta saamme tavoitteitamme läpi tehokkaammin.
Siksi olen sanonut, että lähdemme seuraavaan hallitukseen vain, jos saamme äänestäjiltä aiempaa vahvemman tuen. Me emme ole automaattinen hallituspuolue, eikä näin pidä ollakaan. Vaaleissa ihmisillä on oltava valta päättää, millaisen Suomen he haluavat.
Me haluamme voittaa nämä vaalit sen takia, että Suomi olisi parempi maa tulevaisuudessa. Haluamme rakentaa uuden Suomen, joka on tasa-arvoisempi, suvaitsevampi ja edistyksellisempi maa.
Toivon, että pidätte tämän mielessä vaalikentillä ja saatte ajatuksesta rohkaisua silloinkin, kun kampanjointi tuntuu raskaalta.
--
Suomella on edessään kolme tienhaaraa; vastaammeko tiukkaan taloustilanteeseen hyvinvointia rapauttavalla vai vahvistavalla tavalla? Annammeko ilmastonmuutoksen jatkua ja lajien hävitä sukupuuttoon? Annammeko Suomen luisua ahdasmieliseksi ja sulkeutuneeksi Euroopan peränurkaksi?
Uusi Suomi on se tie, jonka me haluamme valita. Uuden Suomen vastakohta on jämähtänyt ja nurkkakuntainen Suomi. Sellainenkin vaihtoehto on näissä vaaleissa tarjolla.
Omasta mielestäni näissä vaaleissa ratkaisevin taisto on nimenomaan se, pyrkiikö Suomi tulevaisuudessa tasa-arvoon ja ihmisten vapauttamiseen vai käpertyykö se pelokkaasti itseensä.
Niin perussuomalaiset kuin muutkin puolueet haikailevat takaisin menneisyyteen. He eivät halua myöntää, että maailma on muuttunut. Siksi on niin tärkeää, että tälle konservatiivisuuden kasvulle on olemassa myös vastavoima.
Se voima olemme me.
Vihreät haluavat katsoa tulevaisuuteen. Haluamme puhua siitä, millainen Suomi on 50 vuoden päästä. Onko suuntamme kohti tasa-arvoa ihmisten välillä, vai onko se kohti eriarvoistumista ja suomalaisen yhteiskunnan repeämistä kahteen leiriin – hyväosaisiin ja huono-osaisiin. Taloudellinen tasa-arvo on yksi tärkeimmistä teemoista näissä vaaleissa.
– –
Liian monella on voimakas tunne siitä, että he eivät voi vaikuttaa omaan elämäänsä, että ulkomaailma on uhkaava, ja että asiat menevät jatkuvasti huonompaan suuntaan.
Meidän tehtävämme on näissä vaaleissa osoittaa, että me olemme vastuunkantaja- mutta myös muutospuolue. Me halumme luopua vanhasta ja rakentaa uutta:
- Me haluamme uudistaa suomalaisen liikennepolitiikan. Haluamme lisää rahaa raiteille, ja siksi olemme valmiita myymään valtion omistamia yrityksiä. Haluamme lisää rautateitä ja luotettavan junaliikenteen.
- Me haluamme uudistaa perhevapaat niin, että isillä ja äideillä on mahdollisuus viettää yhtä paljon aikaa vauvan kanssa. Se parantaa nuorten naisten asemaa työelämässä.
- Me haluamme uudistaa suomalaisen ruokapolitiikan luomua ja lähiruokaa suosivaksi.
---
Maikkarin vaalikoneessa kysyttiin, olenko huolissani perinteisten arvojen puolesta.
Teki mieli vastata, että olen. Mielestäni suomalaisen yhteiskunnan perinteisiä arvoja on muun muassa pyrkimys taloudelliseen tasa-arvoon. Suomalaisessa yhteiskunnassa arvokkainta on se, että me voimme luottaa kanssaihmisiin; jos hävitän lompakkoni raitiovaunupysäkille, on kohtuullisen hyvät mahdollisuudet, että saan sen takaisin. Täällä kun uskaltaa avata suunsa ja pyytää apua, niin apua kyllä saa.
On tutkittu, että maailman 20 rikkaimman maan joukossa tulonjaon tasaisuus kertoo yhteiskunnan hyvinvoinnista. Taloudellinen tasa-arvo vaikuttaa myönteisesti paitsi ihmisten onnellisuuteen, terveyteen ja eliniänodotteeseen, myös ihmisten väliseen luottamukseen toisiaan kohtaan.
Luottamus on vähäisempää maissa, joissa tuloerot ovat suuria; esimerkiksi Portugalissa ihmisistä noin 10 prosenttia luottaa kanssaihmiseensä, kun Pohjoismaissa luottamusta tuntee 66 % ihmisistä.
Se, kuinka luotettavina pidämme ympärillämme olevia ihmisiä vaikuttaa siihen kuinka hyvin viihdymme ja miten elämme jokapäiväistä elämäämme. Ihmiset, jotka luottavat ihmisiin, tuntevat olonsa turvallisemmaksi, huolehtivat vähemmän ja näkevät kanssaihmiset kumppaneina – eivät uhkana. He käyttävät enemmän aikaa ja rahaa muiden auttamiseen.
Siksi se, rikastuvatko rikkaat ja köyhtyvätkö köyhät, on poliittisena valintana merkittävä kysymys.
Matalat tuloerot ja niiden varaan rakentunut luottamus vaikuttavat koko yhteiskunnan hyvinvointiin.
Tuloeroihin vaikuttaa voimakkaimmin verotus. Siksi seuraavan hallituksen täytyy mielestäni sitoutua siihen, että tuloerot tässä maassa kaventuvat. Kaikkien puolueiden veroesityksiä tulisi arvioida sitä vasten, miten niissä huomioidaan tuloerojen tasaaminen.
Me olemme esittäneet jo oman mallimme tuloerojen tasaamiseksi. Meidän veromallissamme veroja korotetaan noin kahdella miljardilla, josta suurella osalla tasoitetaan tuloeroja. Esitämme pääomaverotuksen kiristämistä kahdella prosenttiyksiköllä ja tavoittelemme sen muuttamista progressiiviseksi veroksi. Kiristämme osinkojen verotusta tulomuunnon ehkäisemiseksi.
Työtuloista haluamme tulevina vuosina keventää ainoastaan pienituloisten verotusta. Haluamme korottaa työtulovähennystä ja nostaa kunnallisveron perusvähennyksen 3 000 euroon. Tällä hallituskaudella pienituloisten verotusta on jo kevennetty enemmän kuin hallituskumppanimme kokoomus olisi halunnut. Progressio on työn verotuksessa käytännössä lisääntynyt. Se on etuuskorotusten lisäksi auttanut siinä, että tuloerot eivät ole viime vuosina enää viime vuosikymmenien yleisen trendin tavoin kasvaneet.
Suurista puolueista kokoomus on tähän mennessä esittänyt veromallinsa julkisesti. Olen pettynyt siihen kokoomuksen malliin, koska se käytännössä lisää tuloeroja ja johtaisi toteutuessaan suuriin leikkaustarpeisiin hyvinvointipalveluissa.
On epärehellistä luvata, että vähäosaisimpien etuja ei leikata, kun kuitenkin ollaan näköjään valmiita siihen, että tuloerot edelleen kasvavat.
Haluan nyt kysyä kokoomukselta, onko se valmis siihen, että ihmisten välinen luottamus repeää ja tuloerot kasvavat? Korkeiden tuloerojen maassa ihmiset eivät luota toisiinsa ja vastuu toisista ihmisistä murtuu.
Vihreät ovat sitoutuneet sekä tuloerojen kaventamiseen että köyhyyden torjumiseen seuraavalla vaalikaudella. Köyhyyttä torjutaan parhaiten niin, että sosiaaliturva on riittävällä tasolla ja että ihmiset voivat tehdä töitä. Siksi emme ole valmiita karsimaan sosiaaliturvasta ja keskeisistä hyvinvointipalveluista tiukkoinakaan taloudellisena aikana. Säästöjen on löydyttävä muualta.
---
Hyvät vihreät ystävät,
Uusi Suomi on paitsi taloudellisesti tasa-arvoinen, myös kunnianhimoisen ympäristönsuojelun ja suvaitsevaisuuden maa. Annan nyt puheenvuorot Orakselle, Marille ja Jyrkille, jotka viitoittavat näitä polkuja uuteen Suomeen.
Kiitos.