« Kaikki artikkelit

Annin puhe vihreiden yhdistysten puheenjohtajille

Hyvät vihreät ystävät, Meillä on 71 päivää aikaa kertoa ihmisille, millaisen maan me haluamme tästä rakentaa.  Olen aiemmin sanonut, että näissä vaaleissa ratkaistaan Suomen suunta. Nämä vaalit ovat meille erityisen tärkeät. Olemme asettaneet tavoitteeksi kasvaa 20 kansanedustajan puolueeksi, jonka yli ei voi kävellä missään asiassa. Meidän pitää kasvaa, jotta saamme tavoitteitamme läpi tehokkaammin. Siksi olen […]

Opinto-ohjaukselle taattava riittävät resurssit kaikkialla Suomessa

Jokaiselle peruskoulusta valmistuvalle nuorelle tulee taata toisen asteen opiskelupaikka. Opintojen ohjaus auttaa nuorta löytämään sopivan opiskelupaikan. Opintojen ohjauksella voidaan vaikuttaa koko koulun jälkeiseen elämään: onnistuneeseen jatko-opiskelupaikan valintaan, opintojen sujuvuuteen sekä hyvinvointiin työelämässä. Ilman koulutusta on vaikea pärjätä nykyisillä työmarkkinoilla. Ammattikoulutetun nuoren on todella paljon helpompi löytää töitä kuin nuoren, jolla on vain peruskoulutus.

Emme hyväksy seksuaalista häirintää

Työ- ja elinkeinoministeriössä ei suvaita minkäänlaista häirintää tai kiusaamista. Julkisuudessa olleet syytteet otetaan ministeriössä vakavasti. Alma Median lehdet uutisoivat perjantaina 4. helmikuuta, että useat työ- ja elinkeinoministeriön työntekijät ovat kohdanneet seksuaalista häirintää. Tavoitteeksi on otettava, että kaikki kyselyssä esille tulleet tapaukset saadaan ratkottua. Ministeriöön on nyt pystyttävä luomaan sellainen luottamuksen ilmapiiri, että anonyymissä kyselyssä esimerkiksi […]

Ihmisten onnellisuutta ryhdyttävä mittaamaan

Haluamme uuden Suomen. Se on maa, jossa asuu maailman onnellisin kansa. Onnellinen yhteiskunta on sellainen, jossa ihmisillä on taloudellinen tasa-arvo. Siksi meidän on pantava stoppi tuloerojen kasvulle. Onnellinen yhteiskunta on vapaa: kaikilla on vapaus olla uskonnoton tai uskonnollinen, hetero- tai homoseksuaali, minkä värinen hyvänsä. Onnellinen yhteiskunta on terve: meillä on maassa mielenterveyden kriisi; noin 15 […]

?>