Oi Selkämeren kansallispuisto!

Tänään aurinkoisella Kylmäpihlajalla avattiin juhlallisesti Selkämeren kansallispuisto. Selkämeri on nyt yksi Suomen 37 kansallispuistosta ja merellisistä kansallispuistoista neljäs. Se suojelee laajan merellisen alueen, joka on pituudeltaan 160 kilometriä pohjois-eteläsuunnassa ja täyttää merkittävän aukon suojelualueverkostossa. On sanottu, että Selkämeri on oikeastaan ensimmäinen todellinen merikansallispuisto, koska se suojelee paljon nimenomaan merenalaista luontoa, kun aikaisemmat merelliset kansallispuistot ovat keskittyneet merenpäällisen luonnon, saarien ja luotojen luonnon suojeluun.

Selkämeren vedet ovat puhtaita, Suomenlahteen ja Saaristomereen verrattuna kirkkaita ja jopa luonnontilaisia. Selkämeren kansallispuisto on osa ponnisteluja säilyttää monia uhanalaisia ja harvinaisia lintuja – kuten etelänsuosirriä, räyskää ja merikihua. 

Selkämeren kansallispuiston syntyhistoria on täynnä poliittista kuohuntaa. Sen syntyhistoria on hyvä esimerkki siitä, että luonnonsuojelu ei ole lainkaan itsestään selvä tavoite 2000-luvun Suomessa. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä puistoa esitettiin pienennettäväksi ja kalastuksen ja metsästyksen helpottamiseksi lakiin tehtiin muutoksia vielä eduskunnassa. 

Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmassa oli kirjaus kahden kansallispuiston, Selkämeren ja Sipoonkorven, selvittämisestä. Hallitusneuvotteluissa esityksen kansallispuistoista tekivät Vihreät. Valmistelu oli vaiherikasta, ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki teki suuren työn neuvotellessaan Vakka-Suomen alueen toimijoita kansallispuistohankkeen taakse. Taivutteluista huolimatta kaikki eivät lämmenneet ja vielä eduskunnassa useat Varsinais-Suomen kansanedustajat, kuten Pertti Hemmilä (kok), llkka Kanerva (kok), Ilkka Kantola (sd) ja Katja Taimela (sd), halusivat kansallispuiston ulos maakunnastaan. 

Kyllä kansallispuistoa myös puolustettiin. Sen ensimmäiset ehdottajat olivat paikalliset satakuntalaiset luonnonsuojelupiirit ja monet satakuntalaiset ja varsinaissuomalaiset matkailuyrittäjät uskovat, että kansallispuiston ollessa perustettu on helpompi saada ihmisiä kiinnostumaan retkistä Kuuskajaskarille tai Säppiin. 

Eduskunnan ympäristövaliokunta kirjoitti kansallispuistosta näin: ”Selkämeren kansallispuisto perustetaan aavan meren vedenalaisen luonnon, saaristojen ja luotojen, rannikon kosteikkojen sekä näihin liittyvien eliölajien suojelemiseksi ja niiden elinympäristöjen hoitamiseksi, luonnon- ja kulttuuriperinnön säilyttämiseksi sekä yleistä luonnonharrastusta, opetusta ja tutkimusta samoin kuin ympäristömuutosten seurantaa varten.” 

Itämeri ja sen lajisto muuttuvat jatkuvasti. Osa Itämeren jo kadonneista lajeista on saatu palaamaan takaisin suojelutoimien avulla. Itämeren suojelu tarkoittaa ihmistoiminnasta aiheutuvan haitan minimointia. Selkämerta kuormittavat ravinnepäästöt ovat peräisin nimenomaan Saaristomereltä, ja siksi maatalouden päästöjen vähentäminen on tärkeää myös Selkämeren luonnon kannalta. Meidän on osattava käyttää mertamme vahingoittamatta sitä. Emme voi viljellä maata niin, että lannoitteet rehevöittävät vesistöt, emmekä kalastaa niin, että Itämeren jokiin ei enää keväisin nouse lohia. 

Kansallispuistot ovat hyvä tapa suojella suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Kansallispuistoissa ihmiset voivat hengähtää ja nauttia meri- ja metsäluonnon kauneudesta. Hallitus on sitoutunut suojelualueiden tuntuvaan lisäämiseen. Samalla on hyvä miettiä jo olemassa olevien kansallispuistojen kasvattamista ja niiden suojeluntason parantamista. Näin voimme tarkastella uudestaan myös kalastuksen ja metsästyksen rajoittamista Selkämeren kansallispuistossa. 

Osana työtäni ympäristövaliokunnan jäsenenä haluan tämän istuntokauden aikana kiertää kaikki Suomen 36 kansallispuistoa. Samalla toivon saavani keskustella paikallisten ympäristönsuojelijoiden kanssa siitä, miten parhaiten voimme kasvattaa suojelualueiden verkostoa. Selkämeren kansallispuiston avajaiset ja majakkasaaren kirpeät tyrnit olivat tähän projektiin hyvä aloitus.