« Kaikki artikkelit

Sinievätonnikala kuuluu mereen

Sinievätonnikala on maailman kallein kala. Kalan herkullinen liha on koitumassa sen kohtaloksi. Sinievää syödään erityisesti sushissa, jonka suosion kasvu on ajanut uhanalaisen kalan entistä ahtaamalle. Atlantin sinievä on huvennut alle 15 prosenttiin alkuperäisestä kannastaan. Yritykset kalan pelastamiseksi ovat epäonnistuneen yksi toisensa jälkeen.

Sinievätonnikalan kalastuksen kansainvälistestä säätelystä päätetään ICCAT:n (International Commission for the conservation of Atlantic Tunas) puitteissa. Tonnikalan kalastuskiintiöt ovat jatkuvasti olleet liian suuria eikä laitonta kalastusta valvota riittävästi. Lisäksi suojelukomissio epäonnistui lisäämään sinievätonnikalan uhanalaisten lajien CITES-kauppasopimuksen I-liitteeseen, jolloin sen kansainvälinen kauppa olisi saatu kiellettyä. ICCAT:n onkin vuosien varrella saanut itselleen vähemmän mairittelevan lempinimen "International Conspiracy to Catch All Tunas".

EU:n parlamentti hyväksyi keskiviikkona ohjelman joka tähtää sinievätonnikalan aiempaa parempaan suojeluun. Uudet säännöt ovat parannus aiempaan, mutta ne eivät ole lähellekään riittäviä. Jo nyt on selvää ettei sinievätonnikalakantoja saada näillä toimenpiteillä toipumaan. Euroopan parlamentin vihreä ryhmä on jo vuosia ajanut sinievän kalastuksen rajoittamista ja kunnianhimoisempaa politiikkaa lajin pelastamiseksi.

Mutta vaikka poliittiset päätökset ovat olleet tehottomia, ihmisten huoli tonnikalojen tilanteesta on alkanut näkyä tonnikalamarkkinoilla. Monet helsinkiläiset sushiravintolat ovat jättäneet tuoreen tonnikalan ruokalistoiltaan, sillä ne eivät halua olla mukana edistämässä tonnikalojen sukupuuttoa. Päätös oli hyvä, sillä kyse ei ole pelkästään sinievätonnikalasta. Kaikki isot tonnikalalajit uhkaavat hävitä maailman meristä.

Kalojen selviämismahdollisuuksia voi parantaa suosimalla kotimaisia pienikokoisia kaloja. Erityisesti kannattaa välttää tuoreena myytävää tonnikalaa, joka on lähes poikkeuksetta peräisin uhanalaisista lajeista. Sushia syödessään kannattaa ravintoloitsijalta varmistaa, etteivät he käytä tonnikalaa. Ja jos tonnikalaa haluaa edelleen syödä, kalakaupassa voi kysellä kestävästi kalastetun valkotonnikalan perään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *