Jutta Urpilaisen kauden muistolle

Tämä kirjoitus kannattaisi varmaan otsikoida arkisemmin ”muutama huomio Jutta Urpilaisen linjasta SDP:n johdossa”. Hetki sitten katsoin puoli yhdeksän uutiset, joissa puheenjohtajavaalin hävinnyt Urpilainen kommentoi tiukkasanaisesti ”enemmistö halusi SDP:n linjaksi Antti Rinteen linjan”. Katsoin tiukkailmeistä Urpilaista ja mietin mitä kaikkea olen vuosien varrella hänen poliittisista linjoistaan ajatellut.

Aloitetaan muutamasta asiasta, jossa yhteistyö vihreiden ja Urpilaisen välillä on ollut luontevaa ja yhteisiin tavoitteisiin perustuvaa. Kansainvälinen politiikka veronkierron estämiseksi ja veroparatiisien kitkemiseksi on aina ollut vihreille keskeistä, ja Urpilaisen valtionvarainministerikaudella näissä asioissa on tehty tosissaan töitä ja Urpilaisella ministeriön johdossa on ollut siinä iso rooli.

Viime vaaleissa yksi omista tärkeimmistä tavoitteistani oli politiikka tuloerojen hillitsemiseksi. Nykyinen hallitus on ohjelmassaan ja päätöksissään tehnyt sellaista politiikkaa, ja tämä tuskin olisi onnistunut jos valtiovarainministeri ei olisi ollut siihen sitoutunut.

Demareiden piiristä Urpilainen on saanut selvästi eniten kritiikkiä päätöksestä alentaa yhteisöveroa jo yhden tehdyn laskun jälkeen vielä uudelleen reippaalla kädellä 20 prosenttiin. Olen itsekin suhtautunut tuohon päätökseen nihkeästi, mutta tuntuu silti siltä, että todelliset syyt tyytymättömyyteen omien piirissä olivat viidet peräjälkeen hävityt vaalit ja huonot kannatusluvut. Ei yhteisöveron suuri alennus tehnyt Jutta Urpilaisesta kokoomuksen juoksupoikaa, enkä pidä oikeudenmukaisena arviona että hän olisi sellainen ollut.

Synkimmät linjanvedot minun näkökulmastani liittyivät siihen, kenen juoksupoika Urpilainen tuntui ajoittain, erityisesti oppositiojohtajana, olevan. Urpilainen teki ennen vaaleja 2011 useita ratkaisuja, joissa hän vei SDP:tä hyvin lähelle perussuomalaisten linjauksia, mieleenpainuvimmat ratkaisut koskivat retoriikkaa maahanmuuttopolitiikassa ja vakuuksien vaatimista Kreikalta. Vakuuspolitiikasta ei ole mielestäni ollut mitään hyötyä kenellekään. Sellaista tilannetta, jossa ne koituisivat Suomen hyväksi, ei nähdäkseni tule syntymään. Haittaa vakuuspolitiikasta on kuitenkin ollut. Suomi vaati vakuuksia ja neuvotteli niistä juuri silloin kun neuvoteltiin siitä, kuinka paljon yksityisten sijoittajien velkoja leikataan ja se oli kuitenkin se tärkein neuvottelu. Siinä neuvottelussa ratkottiin oikeudenmukaisuutta Euroopan tasolla, ja juuri silloin Suomi keskittyi ihan muuhun.

Vakuusvaatimukseen liittyy myös yleisempi teema Urpilaisen puheenjohtajakaudelta. Urpilainen ratkoi perussuomalaisten synnyttämää haastetta ilmoittamalla kourallisen yksittäisiä asioita, joista hän pitää kiinni kaikissa tilanteissa vaalien jälkeen. Urpilainen on myös vilpittömästä pyrkinyt noista yksittäisistä lupauksista pitämään kiinni – vakuuksista, siitä, että arvolisäveroa ei koroteta ja nuorisotakuusta. Sinnikäs yritys pitää yksittäisistä lupauksista kiinni ei kuitenkaan aiheuttanut sitä, että demareiden hallitustaival olisi tuonut heille kasvavaa kannatusta ihmisten keskuudessa. On tietenkin vaikea arvioida, olisiko kannatus ollut toinen, jos kaikki luottaisivat vakuuksien todellisuuteen, jos arvolisäveroa ei olisi korotettu ja jos nuorisotakuun tavoitteet olisivat toteutuneet.

Meille, jotka teemme politiikkaa, jää kuitenkin paljon pohdittavaa siinä, onko äänestäjille loppujen lopuksi tärkeää yksittäisten kysymysten puolesta toimiminen vai onko sittenkin viisaampaa luvata joitain yleisiä periaatteita, joita politiikassaan noudattaa.

Oma, täysin subjektiivinen arvioni on, että Jutta Urpilaisen linja olisi vaikuttanut ihmisille uskottavammalta, jos pisimmät askeleet perussuomalaisten suuntaan olisivat jääneet ottamatta.

Aivan lopuksi haluan kiittää. Kiitän Jutta Urpilaista siitä, että hänellä oli rohkeutta lähteä tekemään rakenneuudistuspakettia, pakettia, jonka joistain osista en pidä, mutta josta uskon olevan hyötyä Suomelle. Kiitän Jutta Urpilaista rohkeudesta laittaa itsensä peliin vuosien varrella, olemme nähneet ihmisen kasvavan ja muuttuvan ja voimme olla varmoja siitä, että tämä nainen teki parhaansa.