« Kaikki artikkelit

Järki, tunteet ja lastenvaunut

Vaikka Kokoomus pyrkiikin näyttäytymään järki- ja faktapuolueena, välillä käy niin, että järjen sijaan argumentoidaan sillä, miltä jokin poliittinen kiistakysymys tuntuu. Kasvisruokapäivän ja ydinvoiman lisäksi etenkin keskustelussa maahanmuutosta ja maahanmuuttajista tunne tuntuu korvaavan usein järjen ja faktat.

Viime aikoina Kokoomuksen Pia Kaumasta on tuntunut siltä, että maahanmuuttajat saavat sosiaalitukea uusiin lastenvaunuihin, vaikka kantasuomalaiset eivät saa. Kaumasta on tuntunut myös siltä, että vähemmistövaltuutettu käy sosiaalitoimistoissa neuvottelemassa maahanmuuttajataustaisille toimeentulotuen hakijoille paremmat edut kuin muille. Pian Kauman tuntemukset ovat saaneet mahdollisesti alkunsa siitä, että Kaumaan yhteyttä ottaneista henkilöistä on tuntunut siltä, että ei-kantasuomalaisen näköiset, uusia lastenvaunuja kadulla työntävät ihmiset ovat ostaneet vaunut harkinnanvaraisella toimeentulotuella, veronmaksajien rahalla. Kaumasta tuntuu, että yksi syy tähän voisi olla, että ”tietyistä alkuperistä” olevat maahanmuuttajat eivät halua laittaa lastaan käytettyihin lastenvaunuihin.

Uudet lastenvaunut maksavat miltei tuhat euroa, joten on aivan selvää, ettei sellaisia osteta parin sadan euron harkinnanvaraisella toimeentulotuella. Tämän matemaattisen mahdottomuuden ovat vahvistaneet myös toimeentulotukipäätöksiä työkseen tekevät henkilöt. Esimerkiksi A-studiossa haastateltu Espoon perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remes sanoi, että hän ei tunnista Kauman esiin nostamaa ilmiötä. Hänen mukaansa laki ja ohjeet ovat samat kaikille. Kun samaisessa A-studiossa aiheesta haastatellulta Kaumalta kysyttiin, mihin hän väitteensä perustaa, hän vastasi kansalaisten yhteydenottojen olevan syy asian esiin nostamiseen.

Tavallisella kansalaisella on totta kai oikeus olla yhteydessä poliitikkoihin. On hyvä, että ihmiset kertovat tuntemuksistaan. Vastuullisessa asemassa olevan poliitikon velvollisuudet ovat kuitenkin täysin toiset. Poliitikolla on velvollisuus ottaa selvää, kertoa tosiasioita, tarkistettuja faktoja. Poliitikon on myös tavallista kansalaista huomattavasti helpompi päästä käsiksi faktoihin. Pia Kaumankin käytössä on eduskunnan ammattitaitoinen tietopalvelu, jossa tiedonhankintaan koulutukseen saaneet ihmiset auttavat kansanedustajia löytämään tutkittua ja vahvistettua tietoa.

Pia Kauma on painottanut, että hän on nostanut tämän tärkeänä pitävänsä asian esiin, koska moni ajattelee, että maahanmuuttajille myönnetään tukia paremmin kuin suomalaisille, ja hän tahtoo purkaa tätä kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välille syntynyttä vastakkainasettelua. Kenties faktoihin nojaamalla asian voisi nostaa keskusteluun myös siten, ettei päätyisi itse lietsomaan ennakkoluuloja ja rasismia entisestään. Yhteyttä ottavia kansalaisia voisi myös halutessaan muistuttaa siitä, että monet maahanmuuttajatkin käyvät Suomessa ansiotyössä, josta saadulla palkalla on mahdollista ostaa esimerkiksi lastenvaunuja.

Siinä missä Kauma on saanut yhteydenottoja ohikulkijoiden lastenvaunuja kyräileviltä ihmisiltä, on taas keskustalaiseen poliitikko ja Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunnan jäsen Abdirahim ”Husu” Husseiniin oltu yhteydessä siitä, että maahanmuuttajataustaisia ihmisiä on viime päivinä, Kauman aloittaman kohun jälkeen, haukuttu ja kuvattu julkisilla paikoilla.

Tunteille on toki paikkansa myös politiikassa, mutta ne eivät voi korvata faktoja eivätkä oikeuta hatusta heitettyihin syytöksiin. Asiansa osaava poliitikko pohjaa kommenttinsa tosiasioihin, todellisiin käytäntöihin ja oikeisiin lukuihin, eikä keksittyihin kulttuurisiin tapoihin, joista kukaan muu ei ole koskaan kuullutkaan.On kuitenkin erittäin tärkeää pysyä tosiasioissa, oikeissa luvuissa ja todellisissa käytännöissä Jokainen julkisen keskustelun dynamiikkaa ymmärtävä tietää lisäksi, että jos mielikuviin perustuvia tuntemuksiaan toistaa julkisuudessa, ne eivät pura ennakkoluuloja ja vastakkainasetteluja, vaan päinvastoin, saattavat kansalaisten mielissä muuttua totuudeksi. Maahanmuuttajat kohtaavat Suomessa muutenkin rasismia ja vihaa, eikä kokoomuspoliitikkojen tehtävä ole tätä enää lisätä.

Onko Pia Kauman ennakkoluuloja lietsova vastuuton linja koko kokoomuksen linja? Onko tosiasioiden tarkistamista välttelävä linja koko kokoomuksen linja?

 

Kirjoitus on alun perin julkaistu Nykypäivän kolumnina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *