« Kaikki artikkelit

Kaksi vuotta apulaispormestarina

Tasan kaksi vuotta sitten Helsingin valtuusto nimitti minut kaupunkiympäristön apulaispormestariksi. Tuosta valtuustoillasta kokouksesta lähtien elämä ja työ on ollut innostavaa ja kiihkeärytmistä kestävän kaupungin rakentamista. Ensimmäisen pormestarikunnan valintaa olivat edeltäneet vaalit, joissa vihreät olisivat saaneet parhaan tuloksensa ikinä kunnallisvaaleissa ja joissa olimme sitoutuneet rakentamaan sosiaalisesti oikeudenmukaista, ilmastopolitiikaltaan kunnianhimoista kaupunkia, jossa puolustetaan koulutusta. Ja tätä kaikkea on toden teolla tehty!

Varhaiskasvatukseen investoiminen on yksi Helsingin tärkeimpiä strategisia tavoitteita. Otimme käyttöön viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen, jonka tarkoituksena on saada aikaisempaa laajempi joukko varhaiskasvatuksen piiriin, innostumaan oppimisesta ja oppimaan asioita, jotka parantavat ja tasoittavat koulun aloittamisen valmiutta. Helsinki on ollut tässä edelläkävijä ja hyvä niin.

Koulujen ja päiväkotien peruskorjaaminen ja uusien rakentaminen on se työ, johon valtuustokaudella on lisätty eniten rahaa. Näiden investointien saaminen käytännön toteutukseen on yksi niistä asioista, joiden tekeminen ei ole ollut lainkaan pelkästään helppoa, huolimatta siitä, että yhteinen suunta on selkeästi määritelty. Korjausvelkaa on paljon ja väliaikaisten tilojen pystyttäminen ei aina ole mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Toisaalta päiväkotipaikkoja on onnistuttu lisäämään huikeita määriä ja parhaillaan viimeistellään, rakennetaan ja peruskorjataan lukuisia uusia hyviä koulu- ja päiväkotirakennuksia Jätkäsaaresta Jakomäkeen, Vuosaaresta Konalaan ja Tapanilaan.

Tulevaisuutemme kannalta merkittävin päätös oli, kun päätimme valtuustostrategiassa, että Helsinki on hiilineutraali vuonna 2035. Tämä on kunnianhimoinen ja vaativa tavoite, jonka todeksi tekemisessä täytyy tapahtua joka päivä ja viikko tekoja.

Melkein hengästyttävällä tahdilla olemme linjanneet Helsingin liikennettä ja liikkumista päästöjä vähentävään ja puhtaampaa kaupunkia rakentavaan suuntaan. Tammikuussa valtuusto päätti pyöräilyn baanaverkon ehkä hankalimmasta paikasta, että pyöräbaana rakennetaan Rautatieaseman alikulkuna. Olemme aloittaneet Hernesaaren ratikan ja Raide-Jokerin rakentamisen, molemmissa työt ovat käynnissä. Olemme päättäneet Kalasataman ja Pasilan välisestä uudesta raitiotielinjasta ja sitouneet Vihdintien kaupunkibulevardin pikaratikkaan. Kaupunkipyörät ovat levittäytyneet esikaupunkeihin ja olemme myös saaneet juhlistaa niin pohjoisbaanan kuin Mechelininkadun pyöräkaistojen valmistumista.

Helsingissä on hienoa, kuinka ihmisten hyvinvointiin, tasavertaisuuteen ja kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan voidaan investoida samanaikaisesti. Täällä käyviin vieraisiin tekee vaikutuksen se, kuinka uusille alueille rakennetaan yhtä laadukkaasti niin kaupungin vuokra-asuntoja kuin hintavia omistusasuntojakin. Maailmalla Helsingin esimerkki kaupungista, jonka rakentamiseen kaupunkilaiset osallistuvat ja jossa sosiaalinen kestävyys ei jää jalkoihin, innostaa ja inspiroi. Tällaista kaupunkia tehdään yhteistyössä, pitkäjänteisesti, mutta ei kuitenkaan ihan rauhallisesti. On ollut ilo kuulua joukkueeseen yhdessä pormestarin ja muiden apulaispormestareiden kanssa.

Kaupungin muutoksessa kaaret ovat usein pitkiä. Vuosia sitten tein paljon töitä uuden Keskustakirjaston puolesta, tietämättä siinä vaiheessa kaatuvatko vai onnistuvatko nämä yritykset. Viime vuoden lopussa sain yhdessä muiden kaupunkilaisten kanssa iloita Oodin valmistumisesta ja siitä vauhdista, jolla kaupunkilaiset ottivat kirjaston omakseen. Näinä viikkoina ja kuukausina teen töitä sellaisten asioiden puolesta, jotka tulevat todellisuudeksi vasta joskus vuosien päästä. Muutos kaupungissa on jotain mitä odottaa ja seurata uteliaisuudella, jotain jonka tekemisessä kaksi vuotta kuluu silmänräpäyksessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *