Elävyys syntyy syistä tulla juuri keskustaan

Viime päivinä on keskusteltu Helsingin keskustan elinvoimasta. Tämä on kuntavaalien alla varsin tervetullutta, sillä tulevalla valtuustokaudella keskustan kehittämisessä päästään toivottavasti vihdoin eteenpäin.

Helsingin keskusta ei ole nyt paras versio itsestään. Ennen koronakriisiä keskustalla meni hyvin kaikilla mahdollisilla taloudellisilla mittareilla – ihmisiä oli paljon, liiketilan käyttö oli tapissaan, toimitilojen vuokrausasteet olivat korkeat. Mutta silti oli selvää, että kaupunkimme keskusta voisi olla jotain vielä enemmän – hauskempi ja vetovoimaisempi.

Valitettavasti keskustelu keskustan vetovoimasta on jälleen typistynyt keskusteluun autoilusta. Sanottakoon tämä nyt niin selvästi kuin mahdollista: kaikki valtuuston keskeiset puolueet kannattavat sitä, että Helsingin keskustaan pääsee jatkossakin kaikilla kulkuvälineillä, myös autolla.

Toisin kuin toistuvasti väitetään, autoilua ei ole Helsingissä vaikeutettu. Itse asiassa autoliikenteen sujuvuus parani vuosina 2010–2017, kun asiaa viimeksi tutkittiin (Kaupunkiympäristön julkaisuja 2018:7).

Jos keskustelu Helsingin ydinkeskustan kehittämisestä typistyy kysymykseen autoilusta, ollaan siis pahasti kehäteillä.

Helsingin keskustan asiointiselvityksen (2019) mukaan keskustan kauppojen asiakkaista kauppatyypistä riippuen vain 11–13 prosenttia saapuu autolla. Ylivoimainen enemmistö, 73–74 prosenttia, saapuu joukkoliikenteellä. Kävellen saapuu 8–12 prosenttia ja pyörällä noin 3 prosenttia. Lukuisat kansainväliset esimerkit osoittavat, että juuri kävelijöiden olosuhteiden parantaminen lisää keskustan kävijöitä ja parantaa läheisten yritysten liiketoimintaa.

Tätä taustaa vasten minun on ollut vaikea ymmärtää, miksi Helsingin kokoomus on viimeiset neljä vuotta jarruttanut kaupunkimme keskustan kehittämistä hirttäytymällä kysymykseen keskustatunnelin rakentamisesta. Elävyyttä ei synny sillä, että keskustan läpi on mahdollisimman helppo ajaa autolla, vaan sitä syntyy keskustan vetovoimatekijöistä, syistä tulla juuri keskustaan.

Olen pormestarikampanjassani halunnut tarttua juuri näihin mahdollisuuksiin. Helsingin keskusta tarvitsee uuden alun: muutoksia, jotka tuovat lisää vetovoimaa, syitä tulla ja viipyä. Silloin keskustassa on enemmän tilaa kävelylle, terasseille ja uudenlaisille tapahtumille.

Kävelykeskustan laajennukset suunnitellaan fiksusti niin, että liikenne kyllä sujuu, mutta myös niin, että ihmiset saavat haltuunsa kaupungista uusia alueita ja näkökulmia. On paikkoja, joissa voi istua ja nauttia seurasta ilman, että liikenteen melu häiritsee. Todennäköisyys, että törmää johonkuhun kiinnostavaan tyyppiin, kasvaa. Niin ruumiin kuin kulttuurin nälkä tulee ruokittua teatterissa tai terassilla.

Ei ole suurta merkitystä sillä, saapuvatko ihmiset keskustaan ratikalla, jalan tai autolla, kunhan saapuvat. Ennen kaikkea tarvitsemme tekoja, jotka saavat ihmiset uudelleen ihastumaan Helsingin keskustaan.