« Kaikki artikkelit

talous

27.8. Sinnemäki budjettineuvotteluista: Nuorisotyöttömyyttä ratkotaan lisärahoituksella

Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki on kohtuullisen tyytyväinen juuri päättyneen budjettiriihen tuloksiin. Kunnallisveron perusvähennyksen korottaminen on veroratkaisuna sosiaalisesti oikeudenmukainen. Ratkaisut arvonlisäverossa vahvistavat osaltaan veropohjaa, mikä turvaa esimerkiksi sosiaaliturvaa ja kuntien palveluita. Työllisyysmäärärahojen osalta hallitus on reagoinut tämänhetkiseen tilanteeseen.

Puheenjohtajan linjapuhe

Anni Sinnemäen puhe puoluekokouksessa 16.5.2009 puheenjohtajaksi valinnan jälkeen Hyvät vihreät, hyvät ystävät, hyvä puoluekokousväki! KIITOS LUOTTAMUKSESTA.Kiitos Tarjalle näistä neljästä vuodesta. Synnyin keskelle öljykriisiä vuonna 1973. Seuraavana vuonna 1974 Vesihallitus julkaisi kaksi suunnitelmaa tekoaltaan rakentamisesta Kemijoen yläjuoksulle. Vuotoksen alueen arvokkaan luonnon säilymisestä on kamppailtu niin kauan kuin olen elänyt.

Vihreät avasivat eurovaalikampanjan

Vihreät avasivat eurovaalikampanjansa maanantaina 12.5. Ilmasto- ja energiakriisi on ratkaistava. Euroopan on edistettävä demokratiaa, hyvinvointia ja ihmisoikeuksia. Vihreät ajavat ilmaston, ympäristön, ihmisoikeuksien ja avoimuuden asiaa. Lujalla tahdolla, laajalla asiantuntemuksella, hyvällä sydämellä. Haluamme lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, tasa-arvoa sekä politiikan läpinäkyvyyttä. Haluamme kuulla äänesi. Jos olet samaa mieltä, äänestä vihreitä. Eurovaaliehdokkaamme » Katso kampanjajulisteemme » Tule mukaan kampanjaan […]

Puheenvuoro EVA Symposiumissa: Unohtuuko ympäristö taantumassa?

Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 5.5. järjestetyn EVA Symposiumin otsikkona oli ”Nouseeko Suomi?” Jokaiselle puhujalle esitettiin kysymys, johon vastattiin lyhyellä puheenvuorolla. ”Unohtuuko ympäristö taantumassa?” – EI. Meillä ei ole siihen aikaa eikä varaa. Ilmastokriisi ja ympäristön tuhoutuminen eivät ole luonteeltaan muotivirtauksia.

Vihreä Suomi -kiertue

Vihreiden puoluejohto vaihtuu – tervetuloa seuraamaan Vihreä Suomi -kiertuetta ympäri maan! Helsingistä Rovaniemelle, Porista Kuopioon kurkottavalla kiertueella voit tutustua Vihreiden tulevaan, toukokuun 2009 puoluekokouksessa valittavaan uuteen puoluejohtoon. Mukana iloisella kahvilakiertueella on paitsi puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaita, myös koko joukko upeita eurovaaliehdokkaita. Kiertue käynnistyy tänään Tampereelta klo 16.30-18.30. Paikkana on Wayne’s Coffee, joka sijaitsee Kauppakeskus Siperiassa. […]

Vihreä Suomi -kiertue käynnistyy Tampereelta

Puhe valtiontalouden kehyksistä vuosille 2010-2013

Maailmantalous supistuu. Valtiontalouden kehysten laatiminen tuleville neljälle vuodelle on näissä olosuhteissa haastava tehtävä. Päivittäiset talousuutiset ovat hyytävää kuultavaa. Näitä madonlukuja on edellisissä puheenvuoroissa jo käyty läpi.

?>