« Kaikki artikkelit

Vuosituhattavoitteet ovat maailman tärkein päätös

Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n vuosituhattavoitteissa maailman
maat ovat yhdessä sitoutuneet luomaan edellytykset hyvinvoinnille ja
kehitykselle kaikkialla. äärimmäisen köyhyyden puolittaminen,
peruskoulutuksen takaaminen kaikille ja odottavien äitien
terveydentilan parantaminen ovat maailman tärkeimpiä päätöksiä.

Globaalista kumppanuudesta on pidettävä kiinni

Parasta vuosituhattavoitteissa on kuitenkin globaali kumppanuus: päätös siitä että kehityksen turvaaminen on kaikkien yhteisellä vastuulla. Kun jokainen tekee osansa, saamme pienillä teoilla aikaan suuria muutoksia.

Suomen, kuten muidenkin teollistuneiden maiden tehtävänä on saavuttaa kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta. Kehitysyhteistyömäärärahat ovat olennainen osa niistä resursseista, joilla kehitysmaat voivat puolestaan saavuttaa omat tavoitteensa, perustaa kouluja ja sairaaloita, parantaa aikuisten ja lasten elämän edellytyksiä.

Vuosituhattavoitteet ovat tällä hetkellä myös merkittävintä turvallisuuspolitiikkaa, mitä monenkeskisessä YK-järjestelmässä tehdään. YK:n vahvistamiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja, osoituksia siitä että olemme todella sitoutuneita yhteistyöhön ja yhdessä löytämiimme ratkaisuihin.

Puolueiden kannat, kansalaisten toiveet

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa kartoitti puolueiden suhtautumista kehitysyhteistyöhön ja kauppapolitiikkaan. Selvityksen mukaan vain Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat asettaneet aikataulun 0,7 prosentin kehitysyhteistyömäärärahojen tason saavuttamiselle. Koko kehityspolitiikan osalta parhaan arvosanan sai vain Vihreät.

Kaksi kolmannesta suomalaisista kannattaa kehitysyhteistyömäärärahojen nostamista vähintään 0,5 prosentin tasolle. Tämän joulun paras lahja oli koulunkäynnin mahdollistava koulupuku mosambikilaiselle tytölle tai kanoja kambodzhalaiselle perheelle. Kansalaiset ovatkin toistaiseksi päättäjiään paremmin ymmärtäneet, että maailman kehitys on myös meidän vastuullamme.

Kolumni on julkaistu Helsingin Vihreiden nettikolumnisarjassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *