« Kaikki artikkelit

Rkp:n vaihtaminen Vihreisiin olisi merkittävä poliittinen muutos

- Porvariblokin virittely ei näytä ohittavan hallituksen itsetyytyväisyyttä


Kevään eduskuntavaaleissa tullaan näkemään poikkeuksellisen
itsetyytyväinen hallitus siitä huolimatta, että eriarvoisuus on
kasvanut ja monia poliittisesti vaikeita kysymyksiä on siirretty
tulevaisuuteen. Profiilittoman RKP:n asema hallituksen kolmantena
puolueena on auttanut hallitusta ongelmien välttelyssä. Vihreiden
varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anni Sinnemäki arvioi vaalien
asetelmia sidosryhmätilaisuudessa Vihreiden toimistolla tänään
tiistaina.


Vaalien jälkeisistä hallitusnäkymistä Sinnemäki kiinnitti huomiota
siihen, kuinka porvaripuolueissa on viritelty viime päivinä
blokkipolitiikkaa. Kuitenkin nykyisten hallituspuolueiden tyytyväisyys
itseensä kielii siitä, että heidän mielestään minkään ei tulisi
politiikassa muuttua vaalien jälkeen.

Sinnemäki näkee, että Vihreille olisi luontevaa tehdä
hallitusyhteistyötä, joka ylittää blokkirajat. Vihreille on tärkeää
hyvä yhteistyö, jossa myös ristiriitaisten asioiden käsittelyyn on
tilaa. Hyvät edellytykset vaikeiden asioiden käsittelyyn toisi RKP:n
vaihtaminen Vihreisiin.

- Vihreiden osallistuminen hallitukseen olisi merkittävä muutos
nykytilaan. RKP:n korvautuminen Vihreillä toisi vauhtia
perusturvauudistukseen, ympäristöpolitiikkaan ja
maahanmuuttopolitiikkaan. Nämä ovat kaikki kysymyksiä, joihin meillä
Vihreillä on paljon vastauksia, mutta myös halua keskustella ja sopia
ratkaisuista, Sinnemäki sanoi.

Sinnemäki piti vaalien tärkeinä asiakysymyksinä suomalaisen perusturvan
ongelmia, kuten opiskelijoiden, apurahansaajien ja yksinhuoltajien
sosiaaliturvan aukkoja, kestävää talouspolitiikkaa, joka ratkaisee
ilmastopolitiikan haasteita, ja puolueiden erilaisia asenteita
maahanmuuttoon ja pakolaisiin.

- Sosiaalidemokraattien hallituskaudella suomalaisten köyhyys on
kaksinkertaistunut ja lapsiperheiden köyhyys kaksi ja
puolikertaistunut. Demareiden ei pitäisi selvitä vaaleissa tästä
punaisella värillä ja vanhojen vallankumouslaulujen kaiuilla, vaan myös
heiltä tarvitaan esityksiä perusturvan uudistamisesta, Anni Sinnemäki
totesi.

Lisätietoja: Anni Sinnemäki puh. 050 511 3166