« Kaikki artikkelit

Anni Sinnemäki avaa kampanjansa penkkaripäivänä

- Sinnemäki haluaa viitoittaa suuntaa ekologiselle ja onnelliselle Suomelle

Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anni Sinnemäki avaa vaalikampanjansa tänään torstaina klo 12.30 alkaen Helsingin Esplanadin puistossa. Sinnemäki onnittelee abiturientteja, jotka juhlivat koulun päättymistä ja kannustaa heitä osallistumaan politiikkaan.

Sinnemäen eduskuntavaalikampanjan tunnus on Onnellisen ja ekologisen Suomen suunta. Tarvitaan tulevaisuus, jossa hyvinvointi jakaantuu oikeudenmukaisesti, ja jossa kulutamme nykyistä vähemmän luonnonvaroja.

- Tulevaisuudessa Suomen on tuotettava ihmisille hyvinvointia nykyistä tasa-arvoisemmin. Luonnonvarojen liikakäyttö ei ole onnellisuuden edellytys, Sinnemäki sanoo.

- Suomen suunnan etsimiseen tarvitaan kaikkia suomalaisia. Siksi on tärkeää, että myös näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa äänestävät nuoret näkevät poliittisen päätöksenteon keskeisenä vaikutuskanavana, hän jatkaa.

Sinnemäki aikoo osaltaan panostaa siihen, että uudet äänestäjät osaisivat yhdistää itselleen tärkeät asiat ja poliittisen päätöksenteon. Hän avaa kampanjansa abiturienttien parissa, ja toivoo että karnevaalihumun keskeltä mieleen jäisi myönteinen kuva politiikasta ja äänestämisestä.

Vaalikampanjan avajaisissa jaetaan abeille ja heitä seuraamaan tulleille ystäville ja perheenjäsenille Sinnemäen tärppejä kirjoituksiin ja elämään. Ne kuuluvat näin:

Usko siihen että olet hyvä
Proust sanoi, että rakkaudesta lopulta jää jäljelle vain raastava mustasukkaisuus
älä usko Proustia
Syö hyvin, ole selvillä mistä ruokasi tulee
Matkusta junalla
Tiedä Pähkinäsaaren rauha ja vuoden 1973 poikkeuslaki
äänestä eduskuntavaaleissa 18.3.2007

Lisätietoja:
Anni Sinnemäki puh. 050 511 3166, anni.sinnemaki@eduskunta.fi
Kampanjapäällikkö Tuuli Kaskinen puh. 050 514 9752, tuuli.kaskinen@gmail.com
Tukiryhmän vetäjä Liisa Selvenius puh. 050 410 4201, liisa.selvenius@helsinki.fi

Lehdistötiedote
15.2.2007
Vapaa julkaistavaksi

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *