Hiilineutraalius ja yksinhuoltajat
Vaalikeskustelujen perusteella voisi päätellä, että kaikki puolueet ovat ilmastonsuojelun asialla. Ainakaan suurilla puolueilla yleinen ilmastonsuojelumyönteisyys ei ole siirtynyt tahdoksi todella toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tahtoa tai toimia ei ole nähty sen paremmin eduskunnassa kuin vaalikentilläkään.
Omassa vaalikampanjassani tempaisimme eilen energiansäästön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen puolesta. Laskimme vaalikampanjan aikana syntyneet hiilidioksidipäästöt ja neutraloimme ne ostamalla yhden päästötonnin EU:n päästökauppamarkkinoilta Ruotsin luonnonsuojeluliiton kautta.
Samalla mittasimme kotini energiatehokkuuden. Tulosten mukaan kulutusta olisi pienillä toimilla mahdollista vähentää jopa 20 prosenttia. Vaalien jälkeen on tiedossa pakastimen sulatus.
Viime vaalikaudelta Vihreillä on myös osoittaa tahtoa ja toimia, ks. esim. Vihreiden vaihtoehtobudjetti tai ohjelma Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla.
***
Vihreiden sivuilla olevassa Tuija Braxin kirjoituksessa ilmaistaan hyvin ne asiat, mitä tekisi mieli sanoa lapsiperheiden köyhtymisestä ja muiden puolueiden suhtautumisesta siihen.
Puoluejohtajien vaikenemisesta huolimatta torstainen Ylen vaali-ilta nosti lapsiperheiden köyhyyden vahvasti esiin. Kokoamalleni yksinhuoltajanpaivakirja.net –sivustollekin kirjoittanut Eve Mantu kysyi puoluejohtajilta, miten yhden vanhemman perheiden tilannetta aiotaan parantaa.
Vastaukset olivat vaihtelevia, mutta tilanteen karuuden myönsivät kaikki. Perusturvaa täytyy parantaa, tarvitaan lisää joustoa työelämään, parempia palveluita. Tarja Cronberg kertoi Vihreiden tavoitteen: Lapsiköyhyyden poistamisen täytyy olla osa seuraavan hallituksen ohjelmaa.
Lapsiperheiden köyhtymistä ei voida ratkaista ilman, että yhden vanhemman perheiden asemaa saadaan parannettua.
Vaalilupaukset on nyt annettu. Odotan hallitusneuvotteluilta tässä suhteessa paljon.
***
Kampanjan viimeinen viikko on ollut monipuolinen, se alkoi maanantaina väittelyllä maahanmuutosta Timo Soinin kanssa ja päättyy tänään illalla ViNO:n vaalibileisiin Bellyyn, teemana turvallisuuspolitiikka.
Kiitos kaikille mahtavasta kampanjasta, huomenna kohtaamme Mbarissa ja ravintola Kaisaniemessä toivottavasti meille ennustetun vaalivoiton merkeissä!
Anni Sinnemäki