Sairauslomalle jäävän opiskelijan asemaa parannettava
Sosiaaliturvajärjestelmässä siirtyminen järjestelmästä toiseen on liian kankeaa. - Nykyinen sosiaaliturva tunnistaa esimerkiksi sairaan tai opiskelijan, mutta ei enää kunnolla sairastavaa opiskelijaa, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Anni Sinnemäki kuvaa nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmia.
Järjestelmää yhtenäistettävä niin, ettei katkoksia tule
Vihreiden puoluehallitus kannustaa sosiaaliturvan uudistuskomiteaa yhtenäistämään järjestelmää. Kun tukia yhdistetään toisiinsa, myös hyppyjä systeemistä toiseen on vähemmän.
- Esimerkiksi osa opiskelijoista sairastaa mieluummin opiskeluun tarkoitetulla opintotuella kuin sairastamiseen tarkoitetulla sairaspäivärahalla. Näin siksi, että siirryttäessä opintotuelta sairaspäivärahaan tukiin tulee katkos, johon opiskelijalla ei ole varaa, Sinnemäki toteaa.
Opintotukikuukausien ei pitäisi kulua sairausaikana
Puoluehallitus vaatii opiskelijoiden sairausturvan pikaista parantamista. Kiireellisimmät korjaukset eivät voi odottaa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen valmistumista.
- Opintotukea saa vain 55 kuukauden ajan, eikä ole oikein, että tukikuukaudet kuluvat myös sairastaessa. Siksi sairaan opiskelijan pitäisi voida jäädyttää opintotukikuukausien kuluminen esimerkiksi kahden viikon sairastamisen jälkeen. Sairausajalta ei myöskään pitäisi tehdä opintojen edistymisen seurantaa.
Sairauspäivärahan tasoon parannusta
Puoluehallitus vaatii muutosta myös sairaspäivärahan tason määräytymiseen. Suurimmalla osalla opiskelijoita säännölliset tulot muodostuvat sekä opintorahasta että työtuloista, mutta sairauspäivärahaa maksetaan vaan jommankumman perusteella.
- Kun kerran opiskelijat täydentävät opintotukea tukea lainalla tai työtuloilla niin pidetään ajattelusta kiinni myös silloin kun lasketaan sairauspäivärahoja. Missään tilanteessa opiskelijan sairausaikana saama tuki ei saa alittaa minimisairauspäivärahan tasoa, toteaa Sinnemäki.
Samassa yhteydessä täytyy myös ratkaista asumistuen sujuva jatkuminen opiskelijan sairausaikana.
Lisätiedot:
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Anni Sinnemäki
GSM 050 511 3166
Vastaa