Työväen verotus
Budjettisyksyn yksi kuumista aiheista on tuloverotuksen keventäminen. Olen asiassa samoilla linjoilla kuin keskustan eduskuntavaaliohjelma, jossa todettiin: "Työllisyysvaikutusten vuoksi on perusteltua painottaa verokevennykset pieni- ja keskituloisiin."
Kevennysten mitoituksessa odotin kokoomuslaiselta valtiovarainministeri Kataiselta enemmän malttia etenkin, kun kansainvälisen talouden suunta on erittäin epävarma.
Valtiovarainministeriön veroesityksessä niille, jotka tienaavat 50 000 euroa vuodessa, olisi luvassa 744 euroa lisää. 15 000 euroa vuodessa tienaavat saisivat 216 euroa. Puolet kuntien työntekijöistä tienaa vuodessa vähemmän kuin 27 180 euroa. Hintojen nousu on vaikeuttanut pieni- ja keskituloisten elämää, siksikin verokevennysten pitäisi painottua heihin.
Suomalainen verotus on muutenkin vinksallaan. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kaikkein suurituloisimman yhden prosentin keskimääräinen veroaste on alentunut 44,4 prosentista 30 prosentin kieppeille. Samaan aikaan keskimääräinen veroaste ei ole muuttunut juuri mihinkään. Syynä on omistamisen ja osinkojen kevyt verotus, joka saatiin aikaan veropakolaisuudella pelottelemalla. Pääomaveron kiristämisen aika on viimeistään nyt, kun jo todella monet ammattiryhmät muuntavat työtulojaan pääomatuloksi veronkierron hengessä.
Tulojakauman alapäässä verotus on sen sijaan kiristynyt. Sosiaaliturvan varassa, esimerkiksi sairauspäivärahoilla, elävää verotetaan tiukemmin kuin vastaavan kokoista palkkaa saavaa. Tämä johtuu siitä, että veronkevennykset on tehty ansiotulovähennysten avulla, jotka eivät koske päivärahatuloja. Paras keino kohdentaa veronkevennyksiä todella pienituloisille päivärahansaajille on kasvattaa kunnallisveron perusvähennystä. Se keventäisi myös pienten työtulojen verotusta. Tästä kevennyksestä on sovittu hallitusohjelmassa, mutta vasta vuoden 2010 alusta lähtien. Olisi järkevää toteuttaa kunnallisveron perusvähennyksen korottaminen kuitenkin jo ensi vuoden alusta.
Syksyn veropäätöksissä punnitaan myös keskustalaisten verolinjaa. Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi totesi ennen eduskuntavaaleja Talouselämän vaalikoneessa: "Kannatan ansiotuloveron kevennysten kohdentamista kaikkiin veroluokkiin, mutta painopiste on työllisyyssyistä järkevää pitää pieni- ja keskituloisissa." Ympäristöministeri Paula Lehtomäki oli samoilla linjoilla: "Ansiotuloveron kevennykset tulee PAINOTTAA pienituloisiin, mutta ei kohdentaa pelkästään heille."
Nyt on veropäätösten aika.
Kolumni on julkaistu Seurassa