« Kaikki artikkelit

Isille oma osuutensa vanhempainvapaista

Suomalaisista isistä vain murto-osa hoitaa vauvaansa kotona vanhempainvapaalla. Tämä huolimatta siitä, että vanhempainvapaa on mahdollista jakaa isän ja äidin kesken perheen valitsemalla tavalla. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki vaatii isille korvamerkittyä osuutta vanhempainvapaista.

- Tasa-arvoministeri Wallinin onnistuminen tehtävässään mitataan pitkälti sillä, onnistuuko hän tuomaan hallituksen käsittelyyn hyvän esityksen perhevapaiden jakamisesta. Hyvä malli voisi olla esimerkiksi 5+5+5 -malli, siis viisi kuukautta äidin käyttöön, viisi kuukautta vanhempien yhteisesti jaettavaksi ja viisi kuukautta isälle, Sinnemäki sanoo.

Pohjoismaiset kokemukset kertovat, että perhevapaiden isäkiintiö lisää selvästi perhevapaiden käyttöä miesten keskuudessa. Suomi on monella tapaa kotiäitiyhteiskunta. Pienten lasten äitien työllisyysaste on Suomessa noin 65 prosenttia, Ruotsissa 75 prosenttia.

- Isillä pitäisi olla oikeus viettää enemmän aikaa lastensa kanssa ja lapsilla pitäisi olla oikeus molempiin vanhempiinsa. Vapaiden tasainen jakaminen toisi myös tasa-arvoa naisten ja miesten välille. Naisten asema työmarkkinoilla paranisi, ja kotona olleet isät murtaisivat kaavamaisia käsityksiä siitä, että erotilanteessa lapset kuuluvat aina äidille, Sinnemäki sanoo.

Sinnemäki kommentoi myös äskettäin herännyttä kiistaa lasten oikeasta hoitomuodosta.

- Perheillä pitää olla mahdollisuus valita erilaisten lastenhoitotapojen välillä. Järjestelmän pitää kuitenkin toimia niin, etteivät rakenteet aja nimenomaan naisia jäämään kotiin. Myös päivähoito on lapselle usein hyvä kasvuympäristö. Nina Mikkosenkin olisi hyvä muistaa, että näistä asioista pitää pystyä keskustelemaan kohteliaasti ja muiden valintoja arvostaen, Sinnemäki sanoo.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelman tavoitteisiin sisältyy isien kannustaminen nykyistä enemmän perhevapaiden pitoon:

http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/15602/index.htx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *