« Kaikki artikkelit

Puheenjohtajaksi 2009

Olen tullut mukaan Vihreisiin tekemään oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ja suojelemaan ympäristöä. Tavoitteemme kestävästä taloudesta, köyhyyden vähentämisestä ja luonnonsuojelusta ovat suomalaisten laajasti kannattamia tavoitteita. Niiden toteutuminen vaatii, että yhä useampi äänestää meitä.


Puheenjohtajana haluan nostaa Vihreiden talouspoliittista roolia ja tuoda ympäristöpolitiikkaan uutta kunnianhimoa. Vihreiden on oltava puolue, johon monenlaisten ihmisten on helppo tulla mukaan.

Vuoden 2011 eduskuntavaalit ovat käänteentekevät tulevaisuusvaalit. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja me elämme siinä ikääntyneessä Suomessa, josta on puhuttu ainakin vuosikymmen. Päästövähennyksiä on tehtävä vielä paljon nopeammin kuin olimme ajatelleet. Puolueiden kannatuksessa tapahtuu suuria muutoksia.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa Vihreiden tavoitteena on ainakin 20 kansanedustajaa. Tämä tavoite toteutuu, jos meitä on paljon ja teemme töitä ahkerasti ja innostuneesti.

Tiedote puheenjohtajaehdokkaaksi asettumisesta 29.1.2009 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *