« Kaikki artikkelit

Euroopan Vihreät: TURKISTARHAUS KIELLETTÄVÄ KOKO EU-ALUEELLA

Euroopan Vihreät vaativat turkistarhauksen lopettamista siirtymäajalla koko Euroopassa. Turkistarhausta ei voida tehdä eläinten hyvinvointia turvaavalla tavalla, vaan tarhaus aiheuttaa eläimille turhaa kärsimystä. Kanta hyväksyttiin Euroopan Vihreän puolueen valtuuskunnan kokouksessa Barcelonassa.

 Euroopan Vihreät vaativat EU-komissiota valmistelemaan nopeasti esityksen turkis- ja tuotantoeläimiä koskevan direktiivin uusimiseksi. 
Euroopan Vihreät tulevat esittämään tässä yhteydessä koko EU:n laajuista turkistarhauskieltoa. Kokemukset osoittavat, että tarhausta ei voida tehdä eläinten hyvinvointia turvaavalla tavalla.

  - Monissa EU-maissa turkistarhausta on jo rajoitettu tai kielletty se kokonaan. Turkistuotteita on myös asetettu tuontikieltoon. Joissakin maissa turkistarhaukselle asetetut hyvinvointikriteerit on asetettu eläinten kannalta siedettävälle tasolle. Tästä on seurannut, että turkistarhaus on loppunut taloudellisesti kannattamattomana elinkeinona, Suomen Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo.

EU:n komission asettama tieteellinen komitea SCAHAW teki vuonna 2001 tutkimuksen turkiseläinten oloista ja totesi että kaikkien lajien hyvinvoinnissa on ongelmia. Ongelmia ovat muun muassa verkkopohjaiset häkit, virikkeettömät olosuhteet sekä sairaudet. Tutkimuslaitos esitti lukuisia toimenpiteitä turkiseläinten elinolojen parantamiseksi mutta niitä ei ole pantu voimaan lähes kymmeneen vuoteen: olosuhteita turkistahoilla ei ole parannettu. Samanaikaisesti Euroopan maissa julkaistut kuvat kertovat tarhojen järkyttävästä todellisuudesta.

- Turkikset ovat ylellisyystuote, jota ihmiset eivät edes tarvitse. 
Eläimille tarhaus aiheuttaa kärsimystä. EU:n tulee rakentaa taloudestaan eettisesti ja ekologisesti kestävä, Sinnemäki toteaa.

EU:ssa on saatu jotain aikaan eläinoikeuksien edistämisessä. Kissojen ja koirien turkisten kauppa ja hyljetuotteiden tuonti on kielletty EU:ssa.

Vuonna 2004 perustetulla Euroopan Vihreällä puolueella (European Green
Party) on 35 jäsenpuoluetta EU- ja muissa Euroopan maissa. Suomen Vihreät kuuluvat Euroopan Vihreisiin.

Lisätietoja Euroopan Vihreistä:
http://europeangreens.eu/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *