« Kaikki artikkelit

PISARA-RADAN RAKENTAMINEN ALOITETTAVA SEURAAVALLA HALLITUSKAUDELLA

Raideliikenteen lisääminen on Vihreiden keskeinen tavoite tulevalla hallituskaudella.

- Raideliikenteen lisäämisen kannalta on välttämätöntä parantaa Helsingin ratapihan välityskykyä rakentamalla Pisara-rata. Ilman Pisara-rataa esimerkiksi Seinäjoelle tai Joensuuhun ei pystytä lisäämään yhtään junavuoroa, sanoo Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki.

 - Tie- ja raideinvestointien suhde nostettiin tällä hallituskaudella ensimmäistä kertaa yhtä suuriksi. Jatkossa vihreiden tavoite on, että pääosa rahoituksesta suunnataan radoille, jatkaa Sinnemäki.

Nykyisin Pasilan ja päärautatieaseman välille ei ruuhka-aikaan mahdu yhtään uusia junavuoroja. Jatkossa suurin osa Kehäradan, Leppävaaran ja Tikkurilan liikenteestä voisi kulkea Pisarassa. Päärautatieasema varattaisiin kauko- ja taajamaliikenteelle. Tämä lisäisi merkittävästi junaliikenteen kapasiteettia ja toimintavarmuutta.

- Seuraavan hallituksen pitää Vihreiden mielestä tehdä päätös Pisarasta ja sen rahoittamisesta. Töiden pitäisi päästä alkuun seuraavan vaalikauden alussa. Tähtäimessä tulisi olla, että Pisara-rata on valmis 2020 mennessä, vaatii Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari.

- Pisara-rata on koko Suomea hyödyttävä hanke, joten sen rahoitusta ei tulisi ottaa pääkaupunkiseudun joukkoliikennehankkeiden rahoituksesta, Puoskari sanoo. Hän on Helsingin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja.