Vihreät haluavat perusturvaan 100 euron korotuksen
Perusturva on jäänyt rajusti jälkeen ansioiden kehityksestä. Vihreät haluavat korottaa sitä tuntuvasti, vaikka vaikeassa taloustilanteessa jaettavaa onkin niukasti.
Vihreät nostaisivat perusturvaa 100 eurolla kuukaudessa. Korotus varmistaisi kaikkein heikoimmassa asemassa oleville takuuturvan. Korotus tulisi työttömyysturvaan, vanhempainpäivärahoihin, sairauspäivärahaan ja kuntoutusrahaan.
Vihreät haluavat purkaa kertaluontoisesti perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan kytköksen, eli ansioturvaa ei nostettaisi samaan aikaan perusturvan tasokorotusten kanssa.
- Poliitikkojen pitää uskaltaa ottaa ohjat omiin käsiinsä, jos kolmikanta ei siihen pysty. Sata-komitean työ oli meille pettymys, eikä tämä hallitus pystynyt tekemään sen esitysten pohjalta näitä tärkeitä päätöksiä. Etenkin ay-liike vastusti kytköksen purkua, sanoo Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki.
- Talouden kestävyyden lisäksi on taattava myös inhimillinen ja sosiaalinen kestävyys, sanoo Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.
- Kokoomus on köyhyyskeskustelussa puhunut vain työllistämisestä, ei lainkaan tulonsiirroista tai veronkevennyksistä. He ovat unohtaneet, miksi sosiaaliturva on olemassa. Sitä tarvitaan, jos ihminen ei jostakin syystä pysty elättämään itseään työllä, Alanko-Kahiluoto sanoo.
Nykyhallitus on jo ottanut tärkeitä askeleita perusturvan parantamisessa. Vihreät haluaa jatkaa näitä uudistuksia. Vihreiden seuraavat tavoitteet ovat:
Toimeentulotuen maksatuksen siirtäminen Kelaan, jolloin perusturva tulee yksinkertaisemmaksi ja kannustavammaksi.
Työmarkkinatuen muuttaminen henkilökohtaiseksi niin, etteivät esimerkiksi puolison tai lasten tulot vaikuta sen suuruuteen.
Opintotuen sitominen elinkustannusten kehitykseen.
Lapsilisien hyötyjen takaaminen myös kaikkein köyhimmille perheille, eli tasokorotusten siirtäminen toimeentulotukiminimiin.
- Perusturvaa on välttämätöntä nostaa, jotta myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat pysyisivät yhteiskunnassa mukana. Toimeentulotuen alkuperäinen tarkoitus oli olla kriisiapua, ja sellaiseksi se pitäisi nyt palauttaa. Nyt toimeentulotuki on kuin katiska: sieltä on vaikea päästä ulos, koska se aiheuttaa kannustin- ja byrokratialoukkuja, sanoo professori, köyhyystutkija Heikki Hiilamo, joka on vihreiden ehdokkaana Uudeltamaalta.
Perusturvan korottamisen lisäksi tärkeää on myös korjata niitä rakenteita, jotka nyt vangitsevat ihmiset köyhyyteen. Vihreät haluavat mahdollistaa työnteon kaikille suomalaisille ja tehdä työnteosta kaikille kannattavaa.
Vihreiden pitkän tähtäimen tavoite on kannustin- ja byrokratialoukut ratkaiseva noin 500 euron perustulo jokaiselle suomalaiselle. Vihreiden perustulomalli löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.vihreat.fi/perustulo
Vastaa