Tuloerot ja niiden kaventaminen
Valtuuskunta Tampereella 31.3.2012
Tuloerojen kaventaminen on pitkäjänteistä politiikkaa jos joku.
Tuloerot riippuvat muustakin kuin veroratkaisuista mutta me pystymme tuloeroihin vaikuttamaan juuri veroilla.
Juuri pidetyn kehysriihen ratkaisut olivat tässä tärkeitä.
Vihreät on neuvotellut viime vuosina kerta toisensa jälkeen todellisia ratkaisuja tuloerojen kaventamiseksi:
- kunnallisveron perusvähennystä on korotettu neljä vuotta peräkkäin
- veronalennukset työtuloihin on kohdistettu juuri pieniin palkkatuloihin
- perusturvaan on tehty korotuksia ja parannuksia viimeisten vuosien aikana
- pääomatuloihin on tehty korotus ja porrastus jonka perusteella isommista pääomatuloista maksetaan enemmän
- nyt päätettiin solidaarisuusverosta
Nämä päätökset muodostavat kokonaisuuden. Mikään niistä ei erikseen välttämättä tunnu luissa ja ytimissä yhtenä yksittäisenä vuonna. Mutta ne rakentavat tasaisemman tulonjaon yhteiskuntaa. Suomessa tuloerot kasvoivat todella voimakkaasti 1990-luvun lopulla ja tämä kasvu on tuntunut epätasa-arvoisuutena 2000-luvun Suomessa.
Päämäärä tasaisemmasta tulonjaosta kokonaisuudessaan on juuri siksi nyt niin tärkeä. Tasaisen tulonjaon yhteiskunnissa ihmiset luottavat toisiinsa enemmän kuin jyrkkien tulonjaon maissa. Tasaisen tulonjaon maissa ihmisten on helpompi uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Ja varakkaat ihmiset ovat tasaisen tulonjaon yhteiskunnissa tyytyväisempiä kuin isojen tuloerojen valtioissa.
Onnellisempaa yhteiskuntaa tehdään niillä päätöksillä joilla tuloeroja kavennetaan.
Vastaa