« Kaikki artikkelit

Karhunkierros ei kaipaa kaivosta


Samaan aikaa toisaalla.

Talvivaaran kaivoksen ongelmia on nyt seurattu viikkokausia herkeämättä. Kaivosbuumin ongelmat Suomessa eivät kuitenkaan lopu Talvivaaraan. Kaivoshankkeita on vireillä kymmeniä, ja jotkut niistä herättävät jo valmisteluvaiheessa joukon painavia kysymyksiä

Joidenkin kaivoshankkeiden kohdalla olennaisin kysymys tuntuu olevan: tarvitaanko tätä kaivosta lainkaan?

Olisiko sopiva paikka kaivokselle sinun mielestäsi Suomen suosituimman kansallispuistoon sijoittuvan vaellusreitin varrella? Sopisiko kaivos mielestäsi Suomen toiseksi suosituimman hiihtokeskuksen viereen?

Kuulostaa ehkä oudolta. Tällainen hanke on kuitenkin vireillä Kuusamossa, jonne australialainen Dragon mining suunnittelee kultakaivosta. Dragon miningin kaivoksen louhokselle olisi näkymät sekä Oulangan kansallispuiston karhunkierroksen reitiltä että Rukan hiihtokeskuksesta.

Kuusamossa matkailu ja myös kansallispuiston palvelut työllistävät suuren joukon ihmisiä. Kuusamon työttömyysaste on 10, 2. Työttömyys kunnassa on vähän yli maan keskiarvon, mutta kunta pystyy kyllä parantamaan työllisyystilannettaan myös ilman kaivosta. Matkailuyrittäjät vastustavat kaivoshanketta Kuusamossa laajasti he pelkäävät että kaivoksen myötä matkailun vetovoima ja työpaikat vähenisivät.

Kultakaivoksen kaivospiirin alueella on maaperässä myös uraania. Talvivaarahan on näyttänyt selkeästi, että alun perin muiden malmien maaperästä irrottamiseksi avattu kaivos joutuu tavalla tai toisella tekemisiin myös uraanin kanssa. Paikalliset kutsuvatkin Dragon miningin hanketta kultauraanikaivokseksi.

Kysymys kaivoksesta oli isossa roolissa tämän syksyn kunnallisvaaleissa. Ihmiset äänestivät enemmän kaivosta vastustavia kuin kannattavia ehdokkaita. Kuusamon vastavalittu valtuusto saattaakin olla ensimmäinen kunnanvaltuusto Suomessa, joka käyttää veto-oikeuttaan uraanikaivoksen perustamista vastaan.

Lopulta kysymys on siitä, tarvitseeko jokaista suunniteltua kaivosta avata? Mihin me nyt tarvitsemme kultaa? Suomessa kultakoruja valmistetaan sen verran kuin täältä kertyy kierrätettyä kultaa. Malmit kyllä säilyvät maaperässä, joten joissain tapauksissa me voisimme jättää niiden hyödyntämisen tulevien sukupolvien harkittavaksi.

Minun mielestäni meidän kannattaa nyt sanoa ei Kuusamon kaivokselle ja kyllä mäenlaskulle Rukalla ja kyllä Oulangan jylhille maisemille .

Kommentit

  1. Joni Reittonen

    Onko kaivostoimille tuossa mittasuhteessa mitää oikeaa paikkaa? Onko kaivosyritys todella niin merkittävä työllistäjä( toteutuneet ja pysyvät työpaikat), että hanketta on syytä puoltaa ja näin saada nimensä historiankirjoihin kuten nyt Talvivaarassa on käynyt?!
    Mikä on Suomessa se JUTTU, miksi turistit ja paikalliset haluavat viettää lomansa täällä? Voisiko se olla kaunis luonto? Voisiko se kenties olla sitä jatkossakin, kun siihen ei kosketa? Mieluummin sitten vaikka susia kaivoksen tilalle, pienempi paha sekin.

  2. Jouni Porko

    Olen täysin samaa mieltä, että kuusamoon ei tarvita minkäänlaista kaivosta. Olen kiertänyt karhunkierroksen ja maisemat ovat aivan uskomattoman kauniit. Toivottavasti järki voittaa ja kaivoshanke unohdetaan lopullisesti. Luonto on ainoa aarre mitä meillä enään on suomessa. Hyödyntäkäämme puhdasta luontoa ihmisten hyväksi ja nauttikaamme siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *