Minne uudet ihmiset mahtuvat?

- vaalipamfletti joka kannattaa lukea nyt vaalien jälkeenkin

Seuraavat 400.000 helsinkiläistä

Vuonna 1978 Töölöstä pääsi Stockmannille raitiovaunulla numero 5. Silloin Kolmen sepän patsaan ohi ei koskaan kävellyt sellaista ihmismäärää kuin kykyään lauantaisin. Minä olin viisivuotias, ja Helsingissä asui yli satatuhatta ihmistä vähemmän kuin nyt.

Vielä nykyäänkin Helsingissä on useimmiten aika tyhjää, mutta kyllä asukasmäärän kasvun silti ymmärtää ja tuntee nahoissaan kun kävelee Aleksia ja katsoo ympärilleen. Reilussa kolmessakymmenessä vuodessa pääkaupunkiseudun asukkaiden määrä on kasvanut vielä Helsinkiä paljon enemmän, melkein 300 000 tuhannella

Eikä kaupunki pysähdy tähän. Helsingin ja pääkaupunkiseudun asukasmäärän on ennustettu kasvavan seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana vähintään yhtä paljon kuin menneen kolmen vuosikymmenen aikana.

Missä nämä uudet ihmiset asuvat? Minkälaista kaupunkisuunnittelua ja liikennepolitiikkaa kasvava kaupunki tarvitsee? Näitä elintärkeitä kysymyksiä käsittelevät pamfletissaan 400 000 uutta helsinkiläistä Otso Kivekäs, Osmo Soininvaara, Mikko Särelä ja Mari Holopainen.

Kirjoittajista kaikki ovat aktiivisia vihreitä keskustelijoita, joista Soininvaara, Holopainen ja Särelä ovat toimineet Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa viimeiset neljä vuotta, ja Soininvaara ja Särelä jatkavat myös nyt vuoden alusta aloittavassa lautakunnassa.

Suosittelen teosta kaikille kaupungin tulevaisuudesta kiinnostuneille. Kirjoittavat käsittelevät hyvin havainnollisesti kysymystä kaupunkitilasta, siitä, onko Helsingissä enää tilaa vai ei.

Selväksi tulee ainakin se, kuinka paljon kaupungissa tilaa vievät autot. Kirjoittavat pohtivat mielenkiintoisesti itse asiassa myös sitä, miten autoilua Helsingissä voisi sujuvoittaa. Sujuvoittaminen ei vaan välttämättä tapahdu niillä keinoilla, jotka ihmisille ensimmäisenä tulevat mieleen.

Teoksen antoisinta antia ovat hahmotelmat siitä, miten Helsinkiin mahtuisi hyvin lähelle keskustaa asumaan ainakin 100 000 ihmistä lisää, jos muuttaisimme kaupungin sisällä sijaitsevat moottoritiet ihan tavallisiksi kaduiksi.

Tätä ideointia ryydittää Kivekkään hyvä katsaus kansainvälisiin esimerkkeihin kaupunkimoottoriteiden purkamisesta. Toivottavasti tämä osuus kirjasta luetaan huolella myös Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa.

Kiinnostavia kirjassa ovat myös jaksot, joissa käsitellään ihan perusasioita siitä, miten joukkoliikennettä Helsingissä kannattaa kehittää lähivuosina.

Pamflettia ei ole tällä hetkellä myynnissä missään kirjakaupassa, mutta sen voi lukea sähköisesti tai tilata Osmo Soininvaaralta.