« Kaikki artikkelit

Verot kannustamaan ympäristönsuojeluun

Hallituksella on kehysriihessään melkein mahdoton tehtävä. Julkisen sektorin velkaantumisen kasvu pitäisi saada taittumaan. Tätä tehdään säästämällä menoissa ja korottamalla veroja. Nämä toimet taas voivat vauhdittaa käynnissä olevaa työttömyyden kasvua ja työllisyyden heikkenemistä. Velkaantumisen taittamisen kanssa samaan aikaan hallituksen pitäisi siis löytää keinoja siihen, että työllisyyskehitys kääntyisi takaisin kasvavalle uralle.

Voiko tämä itse asiassa ollenkaan onnistua? Työmarkkinasopimus toisi ennustettavuutta talouteen ja auttaisi ehkä työpaikkojen syntymisessä, mutta työmarkkinaosapuolet vaativat sopimuksen kylkiäisenä veronalennuksia sekä yrityksille että palkansaajille, ja tämä taas lisää velkaantumista.

Yksi ratkaisu siihen, miten hallitus voisi onnistua tässä melkein mahdottomalta tuntuvan talouspoliittisen solmun avaamisessa, on ympäristölle haitallisten tukien ja verotukien purkaminen ja järkevien ympäristöverojen asettaminen. Ympäristölle haitalliset tuet pönkittävät yleensä fossiilisten polttoaineiden asemaa. Fossiiliset polttoaineet tulevat kansantalouteemme muualta ja niitä voidaan korvata kotimaisilla vaihtoehdoilla.

Ympäristölle haitallisten tukien purkamisella voitaisiin saada liikkumavaraa ennen kaikkea ihmisten palkkaveron keventämiseen ja yhteisöveron alentamiseen. Verottaisimme kotimaassa tehtyä työtä ja Suomessa tehtyjä yritysten voittoja vähemmän ja muualta tuotuja ennen kaikkea fossiilisia polttoaineita enemmän.

Ympäristölle haitallisten tuista luopuminen ja uusien ympäristöverojen, kuten kaivosveron, lannoiteveron ja uraaniveron luominen, herättävät aina myös vastustusta. Vihreät kuitenkin uskovat, että kotimaisen työn suosiminen verotuksessa suhteessa tuontipolttoaineisiin olisi yksi avain siihen, millä nyt käsissä olevaa vaikeaa talouspoliittista solmua voitaisiin avata.

Tämä blogi julkaistiin ensin Vihreiden blogissa.