Nuorisotyöttömyys kasvaa nyt toista vuotta
- nuorisotakuu ei toteudu
Nuorten työttömyys kasvaa nyt toista vuotta, käy ilmi tänään julkaistuista helmikuun 2013 työttömyysluvuista. Nuorisotyöttömyys kääntyi kasvuun helmikuussa 2012 ja on nyt siis kasvanut jo yli vuoden ajan. Nyt työttömänä on lähes 38 000 nuorta. Se on 6200 nuorta enemmän vailla työtä tai opiskelupaikkaa kuin vuosi sitten. Kasvuvauhti vuoden takaiseen verrattuna on 20 prosenttia, mikä on melko hurja tahti.
Nuorten kannalta työ- opiskelu tai harjoittelupaikan saaminen on siis yhä vaikeampaa ja yhä useamman nuoren työttömyys pitkittyy. Nuorisotakuun lupaus ei toteudu, vaan yli kolme kuukautta työttömänä olevien nuorten määrä kasvaa. Vuosi sitten tammi-helmikuussa noin neljä viidestä nuoresta pääsi ulos työttömyydestä kolmen kuukauden sisällä. Nyt tilanne on se, että joka neljännen nuoren työttömyys venyy yli kolmen kuukauden mittaiseksi.
Hallituksen kehysriihessä tekemät määrärahalisäykset eivät auta nuorisotakuun toteutumisessa nyt. Nuorisotakuu on yksi hallituksen keskeisimpiä hankkeita ja tuntuu erikoiselta että kukaan ei vaikuta kovin huolestuneelta siitä, että tätä lupausta nuorille ei olla toteuttamassa.