Puisto Tove Janssonille

[caption id="attachment_1017" align="alignright" width="126"] Tove Jansson vuonna 1923 (Kuva: Viktor Jansson)[/caption]

Helsingissä valtaosa ihmisten mukaan nimetyistä kaduista ja paikoista on saanut nimensä suurmiehiltä. On Mannerheimintietä, Lenininpuistoa, Aleksanterinkatua ja Aleksis Kiven katua. Koska paikkojen nimiä muutetaan melko harvoin, ne kuvastavat paremmin mennyttä kuin nykyisyyttä. Naisten kunniaksi paikkoja on nimetty vähän.

Kirjailija, kuvataiteilija Tove Janssonin (1914 – 2001) syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta. Tove Janssonin kunniaksi ei ole vielä nimetty katua tai muuta paikkaa Helsingissä. Tove Jansson on useiden sukupovien rakastama kirjailija, jonka tuotanto on myös tunnettu maamme rajojen ulkopuolella. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle.

Tove Jansson oli kotoisin Katajanokalta, Luotsikadulta. Lapsuuttaan Luotsikadulla Jansson kuvaa muun muassa teoksessaan Kuvanveistäjän tytär. Katajanokkaseura on tänä keväänä tehnyt aloitteen Katajanokanpuiston nimen muuttamisesta Tove Janssonin puistoksi. Aikaisemmin tämän ehdotuksen on tehnyt myös Tove Janssonin seura.

Katajanokkaseuran ja Tove Janssonin seuran innoittamana tein keskiviikkona valtuustoaloitteen, että juhlavuoden merkkinä Katajanokanpuiston nimi muutetaan Tove Janssonin puistoksi.

Minun piti ennen aloitteen jättämistä vielä katsoa, mitä Kuvanveistäjän tyttäressä sanotaan Katajanokanpuistosta, vai sanotaanko mitään. En kuitenkaan ehtinyt, koska kirjaa ei löytynyt hyllystäni. Keskiviikkoiltana, valtuuston jälkeen, päätin turvautua isäni apuun. Anssi löysi oikein lainauksen nopeasti.

Kuvanveistäjän tyttäressä siis kirjoitetaan Katajanokanpuistosta ja sen tuomista, jotka löytyvät puistosta vieläkin. Pieni Tove käy tuomenoksavarkaissa äitinsä syntymäpäivän tähden. Mikä ihmeellisintä, myös meidät, kaupunginvaltuusto, on mainittu!

"Mutta Anna sanoi: Minä tiedän, puistossa on valkoinen tuomi. Mennään sieltä ottamaan jahka tulee pimeä.

Pimeä tuli kauhean myöhään mutta minä pääsin sentään mukaan, emmekä me kumpikaan puhuneet sanaakaan aikeistamme. Anna otti minua kädestä, hänellä oli aina lämpimät ja kosteat kädet ja kun hän liikkui, hänen ympärillään oli kuuma ja hiukan säikähdyttävä tuoksu. Me menimme alas Luotsikatua ja sitten puistoon ja minä olin kauhusta ihan kankea ja ajattelin puistovahtia ja kaupunginvaltuustoa ja Jumalaa.”