Ydinvoimapolitiikka ajoi päin seinää
Olemme tulleet pisteeseen, jossa 2000-luvulla harjoitettu ydinvoimapolitiikka on ajautunut jotakuinkin totaaliseen konkurssiin.
Kolme ydinvoimahanketta on saanut eduskunnan enemmistöltä periaateluvan 2000-luvulla. Kannattajat ovat perustelleet näitä lupia edullisuudella, luotettavuudella ja ilmastopolitiikalla. Jotkut kannattajat ovat puhuneet ydinvoimasta siirtymäkauden ratkaisuna, ydinvoimaa käytetään kunnes vaihtoehdot ovat elinvoimaisia.
Mikä on näiden kolmen hankkeen tilanne nyt?
Vuonna 2002 Olkiluoto 3:n hinnaksi väitettiin 2,5 miljardia euroa ja sen avulla väitettiin Suomen pääsevän Kioton sopimuksen tavoitteisiin. Voimalan sanottiin valmistuvan vuonna 2009. Hankkeen eteen tulevista ongelmista kyllä varoiteltiin etukäteen, ja hintalappua pidettiin alun alkaenkin epärealistisena. Elämme nyt vuotta 2014 eikä kukaan osaa sanoa, koska Olkiluoto 3 saattaisi valmistua. Viime talven lausunnoissa voimalayhtiö Arevan edustajat totesivat mystisesti että he ”eivät ole luovuttaneet”. Suomi saavutti kyllä Kioton ilmastotavoitteet, mutta ydinvoimahankkeesta ei ollut siinä mitään apua. Voimalan lopullisesta hinnasta on mahdoton esittää kovin tarkkaa arviota, joka tapauksessa jo riidat tilaajan ja tekijän välillä ovat miljardiluokkaa ja hinta on lähtöoletuksista ilmeisesti vähintäänkin kolminkertaistunut.
Fennovoiman ydinvoimalaa markkinoitiin vuonna 2010 suomalaisen teollisuuden ja yksityisen sektorin hankkeena, tosin mukana oli alun perin myös suuri saksalainen omistaja. Nyt hankkeesta on vetäytynyt iso osa suomalaisista yrityksistä. Saksalainen yhtiö kääntyi pois ydinvoimatieltä ja tilalle on tullut venäläinen valtionjohdon kontrollissa oleva Rosatom. Fennovoimaa markkinoitiin suomalaisen teollisuuden etujen turvaajana ja Venäjä-riippuvuuden vähentäjänä. Nyt hankkeessa on mukana erityisesti suomalaisia kuntia ja se lisäisi riippuvuuttamme Venäjän valtaapitävistä.
Eilen tuli, ei ehkä täysin yllättävä, uutinen, että Olkiluoto 4 –hanke ei ole etenemässä alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Ulkopuoliset eivät ehkä edes ymmärtäisi, miten epäonnistunutta Olkiluoto 3:a rakennuttava yhtiö ylipäätänsä sai luvan uudelle hankkeelle kun entinenkin on kesken.
Ydinvoiman puolustaminen ja näiden ydinvoimaprojektien perustelut eivät ole pitäneet. Osa perusteluista on ollut epäuskottavia jo alun perinkin ja osittain tosiasiat ovat vuosien varrella kääntyneet ydinvoimaa vastaan. Näistä hankkeista ei ole syntynyt toistaiseksi yhtään kilowattia sähköä eikä tule syntymäänkään lähivuosina.
Olisiko siis aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja vaihtaa energiapolitiikan suuntaa Suomessa?
Me vihreät emme ole kannattaneet näitä ydinvoimahankkeita vaan esittäneet niille vaihtoehtoja. Olemme halunneet, että Suomi investoi uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen. Muu maailma on jo liikkunut hurjaa vauhtia eteenpäin uusiutuvien ja energiatehokkuuden kasvaessa. Esimerkiksi Tanska on päättänyt tuottaa kaiken energiansa uusiutuvilla vuoteen 2050 mennessä, sähkön ja lämmön jo vuonna 2035. Samaan aikaan me olemme jumittaneet paikallamme odottamassa, että ”siirtymävaiheen” ratkaisu saataisiin käyttöön.
Me vihreät olemme myös hyvin tottuneita vastaamaan kysymyksiin ydinvoiman vaihtoehdoista ja siitä, olemmeko olleet ydinvoimaa vastaan hallituspuolueena vai oppositiopuolueena.
Olisiko nyt myös aika, että ydinvoiman puolustajilta kysyttäisiin, mitä he nyt sanovat valintojensa tuloksista. Olisiko joku valmis vaihtamaan epäonnistuneeksi osoittautuneen politiikan suuntaa?
