Kala murtaa padon
Ympäristövaliokunnassa äänestettiin tänään lohista. Teimme lausuntoa ensi vuoden kalastuskiintiöistä ja enemmistö oli sitä mieltä, että kiintiön tulee olla matalampi kuin nyt. Tarvitsemme vielä työtä lohikantojen elvyttämisessä elinvoimaiselle tasolle. Eduskunnan enemmistö on ollut lohen puolella koko tämän kauden, emmekä onneksi ole yksin.
Kalastuskiintiöt eivät myöskään ole ainoa asia, jota lohikannat tarvitsevat. Tarvitsemme myös jokiympäristöjen kunnostusta, meitä voivat auttaa hyvin rakennetut kalatiet ja kalastuksen ajankohtien säätely. Vaelluskalajoistamme enää vain harvat ovat vapaita, suurin osa on jo kauan aikaa sitten valjastettu. Mutta onko tämä lopullista?
Näin eilen elokuvan DamNation. Elokuva kertoo pyörryttävää tarinaa vesivoimarakentamisesta, padoista, sotateollisuudesta, vaelluskalojen ahdingosta, ihmisistä, jotka tekevät joskus toivottomalta tuntuvaa työtä uhanalaisten kalojen ja ihmisiltä kadonneiden elämäntapojen puolesta.
Yhdysvalloissa on viimeisen vuosikymmenen aikana purettu lukemattomia vanhoja patoja ja vapautettu valjastettuja jokia takaisin luonnontilaan. Vaelluskalat palaavat ja hämmentävän nopeasti joki ja sen ympäristö palaavat uomiinsa. Elokuva näyttää ihmisiä, jotka tekevät vuosikymmeniä töitä jokien puolesta. Ihmisiä, jotka kaipaavat lohia takaisin, ihmisiä jotka uskovat epätodennäköiseen, ihmisiä jotka ovat rohkeita, kekseliäitä ja laskutaitoisia.
Elokuva näyttää hämmästyttävän muutoksen ja se kertoo meistä ihmisistä paljon, olemme kykeneviä moneen: megalomaanisiin betonirakennelmiin, liioitteluun, edistysuskon ja tuhovimman yhdistämiseen, mutta samaan hengenvetoon sinnikkyyteen, luonnonrakkauteen, tyylikkäisiin perääntymisiin ja mahdottomien unelmien toteuttamiseen.
Elokuva näyttää vaelluskalan sokean vaiston, joka saa sen iskeytymään betonimuuriin, koska siellä on paikka jonne se on aina pyrkinyt. Ja lopulta muuri murtuu.
Menkää katsomaan DamNation. Seuratkaa keskustelua koskiensuojelulaista, kalapolitiikasta ja niitä ihmisiä täällä Suomessa, jotka haaveilevat jokien vapauttamisesta.
Mikset sinä mene Vanhankaupungin padolle ihmettelemään, että onko mitään järkeä siinä, että pienestä mätijyvästä ylhäällä joessa syntynyt, saalistajat ja verkot kiertänyt taimen mätkähtää nyt kudulle tullessaan tuohon turhaan kivimuuriin, joka tukkii sen elämältä kulun. Kun katselee patoon törmänneen kalan kelluvan kuolleena suvannossa, niin aika vähän löytää järkisyitä tuollaiselle teollisen ajan jäänteelle, jolla ei enää virkaa ole. Turhaan ei pitäisi kärsimystä tuottaa, jos sitten ollenkaan.
Yhtä vähän löytää järkisyitä sille, miksi vihreät eivät ole vapauttamassa jokea – olisihan melkoista jos tuollainen suurehko joki palautettaisiin aidosti luonnontilaan, ja vielä keskellä Helsinkiä! Ei riitä pelkkä itäinen kulkuväylä onnekkaimmille. Vasta kun vesi lasketaan luonnolliselle korkeudelle saavat lohensukuiset kutualueensa takaisin – nyt ne ovat syvässä vedessä padon nostaman pinnan alla.
Eikö olisi mahtavaa nähdä tuon kosken vielä joskus kuohuvan vapaana, ja nähdä lohien ja taimenten nousevan sitä syksyisin kuin jossain luontodokumentissa, tai kuten vielä harvoissa pohjoisen joissa, joita ei ole ihmiskäsin pilattu. Tuotahan tultaisiin katsomaan muualtakin ja rahaakin tulisi. Miksi joen pitäisi olla vielä vuosikymmeniä tai -satoja puoliksi lukittuna ja vaikuttavan enemmän suurelta ojalta kuin vapaalta virralta? Tukinuitto ja sahat ovat mennyttä aikaa, eikä sähköä tuo onneton mylly jauha paljoa mitään, jos edes sitäkään.
Ei kala itse muuria murra hyppäämällä sitä päin, mutta saisiko sen turhat yritykset ja kova kohtalo empatian heräämään ihmisessä, joka sitten auttaisi kalarukkaa? Tätäkin voi mennä kokeilemaan Vanhakaupunkiin.
Vihreät voisivat seuraavissa kunnallisvaaleissa ottaa tämänkin Vanhankaupungin padon oikeasti agendalleen ! Kerrankin jotain sellaista jota äänestäjät ymmärtävät ja luultavasti jopa enemmistö Helsinkiläisistä vilpittömästi kannattaisi. Aihe saattaisi jopa vedota äänestäjiin yli puoluerajojen ja saada nukkuvia liikkeelle.