Kaupunkibulevardit etenevät!
Nykyinen ja tuleva: havainnekuva Huopalahdentieltä
Johtamani kaupunkiympäristölautakunta käsitteli tänään Vihdintien ja Huopalahdentien bulevardikaupunkia. Hyväksyimme tänään tämän ensimmäisen kaupunkibulevardin kaavarungon.
Tämä suunnitelma on mittaluokaltaan hyvin merkittävä. Sen myötä saadaan uusia asuntoja 14 000 nykyiselle tai tulevalle helsinkiläiselle. Kaupunkibulevardit tuovat parempaa joukkoliikennettä, pikaratikoita ja pyöräkaistoja sekä viihtyisämpiä katuja kävellä. Autoilukin on edelleen mahdollista.
Vaikka kaupunkibulevardin myötä rakennetaan paljon, tullaan alueen arvokkaista luontoarvoista ja virkistysalueista huolehtimaan. Alueen viheralueet tulevat jatkossakin muodostamaan rikkaan ja monimuotoisen jatkumon. Helsingin toiseksi suurin virtavesiuoma Mätäjoki säilytetään vehreänä luonnonalueena.
Lautakunnan kokouksessa hyväksyimme yksimielisesti lisäyksen, että Riistavuoren puistosta säilytetään laajempi osa. Myös Haagan liikenneympyrän vierestä kulkevan ekologisen yhteyden riittävä elinvoimaisuus tullaan turvaamaan.
Vaikka kaupunkibulevardien rakentamisessa on paljon uutta ajattelua, niin itse asiassa niiden myötä rakennetaan sellaista kaupunkia, joka on hyvin tunnistettavaa. Niiden varsille rakennetaan umpikortteleita, kivijalkaliikkeitä, ratikkalinjoja ja katupuiden rivistöjä. Kaupunkibulevardeista syntyy sen kaltaisia paikkoja ja ympäristöjä, joissa ihmiset viihtyvät, asuvat ja liikkuvat Helsingissä jo nyt.