Meri-Rastilan rantametsä säilyy arvokkaana virkistysalueena
Teimme tänään päätöksen kaupunkiympäristölautakunnassa Vartiokylänlahden alueen suunnitteluperiaatteita Puotilassa ja Meri-Rastilassa.
Suunnitelman yksi tärkeä ja periaatteellinen kysymys oli Meri-Rastilan rantametsän tulevaisuus. Suunnitelmissa osa metsästä olisi lohjennut asuinalueeksi.
Kun käsittelimme Vartiokylänlahden suunnitelmia, esitin, että Meri-Rastilan arvokkaat rantametsät irrotetaan suunnitelmista ja turvataan asukkaiden lähimetsänä ja meidän kaikkien helsinkiläisten arvokkaana virkistysalueena. Uusien asuntojen rakentamiselle taas löytyy paikkoja rakennetun alueen tiivistämisellä, josta myös teimme tässä kokouksessa pätöksen.
Yksimielisesti hyväksytty esitykseni kuului näin:
“Meri-Rastilan rakennetun alueen täydennysrakentamista toteutetaan kunnianhimoisesti ja se tuo alueelle uusia asukkaita ja elinvoimaa. Samalla on tärkeää huolehtia yhtenäisten arvokkaiden luontoalueiden säilymisestä ja siksi Meri-Rastilan länsirannan metsän arvokkuus kokonaisuutena korostuu.
Lautakunta päättää, että Rastilanrannan osa-alue poistetaan näiden suunnitteluperiaatteiden piiristä.”
Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Vihreät ovat kaikissa vaiheissa halunneet säästää Meri-Rastilan rantametsän rakentamiselta. Kun alueen osayleiskaavaa käsiteltiin vuonna 2013, tekivät alueen asukkaat oman ehdotuksensa. Merirastilalaiset esittivät meille vaihtoehtoisen kaavan, jossa sama määrän uusia asuntoja saataisiin sijoitettua Meri-Rastilaan kestävämmin, metsät säästäen. Vaihtoehtokaavassa toteutui hienosti vihreä ajatus kaupunkirakenteen tiivistämisestä ja samanaikaisesta laajan viheralueen säilymisestä. Tuimme tätä asukkaiden kaavaa ja esitimme, että sen pohjalta jatkettaisiin Meri-Rastilan alueen suunnittelua. Hävisimme kaikki ehdotukset silloin täpärästi, ja lopulta alkuperäinen, metsää lohkova osalyleiskaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa.
Tiivistyvässä kaupungissa kaupunkimetsien arvo kasvaa entisestään. Meri-Rastilan rantametsällä on huomattavat virkistysarvot koko pääkaupunkiseudun mittakaavassa. Meri-Rastilan alueen suhteen me olemme aina ajatelleet, että rakentamisessa tulisi lähteä liikkeelle olemassa olevan rakenteen tiivistämisestä sekä ratojen ja väylien varrelle rakentamisesta. Arvokkaita virkistys- ja luontoarvoja ei saa uhrata. Tiivistäminen on taitolaji, ja sen tärkeimpiä hyötyjä nimenomaan on se, että Meri-Rastilan metsien kaltaisia kaupungin arvokkaita alueita voidaan kaupungin kasvaessa jättää rakentamiselta rauhaan.
Meri-Rastilan alue on alkujaan rakennettu melko matalaksi ja väljäksi. Se on periaatteessa hyvä paikka saada lisää tarpeellisia asuntoja hyvien yhteyksien ääreen. Onneksi täydennysrakentamisen mahdollisuuksia on laajasti muuallakin kuin metsäalueilla.
Kannatamme lämpimästi, että Vartiokylänlahden alueen monia paikkoja, esimerkiksi hyvin väljästi rakennettua metroaseman ja vanhan liikekeskuksen aluetta, tiivistetään. Samoin Puotilan venesataman alueesta kohoaa aikanaan hieno asuinalue viihtyisine rantapuistoineen.
Vastaa