« Kaikki artikkelit

oikeudenmukaisuus

Inarista Kaarinaan

Olen näissä vaaleissa toden teolla nähnyt Suomen ihanat tyypit! Eurovaalit ovat valtakunnalliset ja siksi ajattelin alusta lähtien, että haluan kampanjani aikana kiertää koko Suomen. Olen halunnut keskustella ihmisten kanssa Sodankylästä Kouvolaan ja Inarista Kaarinaan. Vaalikampanjani teemat ovat ympäristö ja oikeudenmukaisuus. Olen halunnut kertoa ihmisille näistä teemoista ja siitä työstä, mitä Euroopan parlamentissa haluan tehdä. Olen […]

Tuloerot ja budjetti 2013

  On niitä, jotka ajattelevat että matalien tuloerojen tavoittelu merkitsee kateutta. Minä en usko kateusteesiin. Ajattelen, että matalien tuloerojen yhteiskunta on hyvä sen jäsenille, myös niille varakkaille. Talouspoliittisia päätöksiä tehdessäni olen pyrkinyt tuloerojen tasaamiseen. Tämä oli Vihreiden tavoite viime vaaleissa ja nykyinen hallitus on myös pyrkinyt siihen omilla teoillaan. Suomessa tuloerot kasvoivat todella nopeasti 1990-luvun […]

?>