« Kaikki artikkelit

kotoutuminen

Ihmisarvoa kunnioittava Helsinki on parempi kaupunki meille kaikille

Turvapaikanhakijat ovat osoittaneet mieltään Helsingin rautatientorin viimassa jo yli kuukauden. Ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöt ovat toistuvasti ilmaisseet painavan huolensa siitä, miten mahdottomaan asemaan kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan hallituksen epäinhimillinen maahanmuuttopolitiikka on ajanut monet, joille tilanne heidän kotimaassaan on mahdoton tai hengenvaarallinen. Hallitus on tehnyt perheenyhdistämisestä lähes mahdotonta. Hallinto-oikeudessa on vireillä iso joukko valituksia turvapaikkaprosesseista, ja myös […]

Puheet muuttuvat teoiksi

Tiukassa taloustilanteessa muuttuu keskustelu politiikassa ja kahvipöydässä helposti kovemmaksi. Nettipalstoilla, varsinkin nimimerkkien suojista puheet ovat yleensä kovia. On huolehdittava ensin omista ja vasta sitten ajateltava muita. Entistä useammin omat murheet pistetään ennen kaikkea muiden syyksi. Kesän aikana ei ole jääty enää puheisiin. Pride-kulkuetta vastaan tehty kaasuisku, Setan ja perussuomalaisten toimistoihin kohdistunut ilkivalta sekä useat vihahyökkäykset […]

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden kielenopetus

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK:n tutkimuksessa ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden asemasta käy ilmi kotimaisten kielten opetuksen riittämätön taso oppilaitoksissa. Opiskelijat olivat koulutusohjelmien yleiseen laatuun melko tyytyväisiä, mutta peräti 30 prosenttia tutkimukseen vastaajista kritisoi saamaansa suomen tai ruotsin kielen opetusta. Sama tulos on havaittu jo aiemmissa tutkimuksissa, mutta asiaan ei ole saatu korjausta. Kirjallisessa kysymyksessä 16/2008 kysytään, miten hallitus […]

Biologiaa ja kotoutumista

Päädyin viime viikolla kahdeksannen luokan biologian tunnille ja pääni meni pyörälle: tunnilla käsiteltiin monia sellaisia asioita, jotka olin unohtanut kokonaan ja monia sellaisia asioita, joista ehkä en ollut koskaan kuullutkaan. Tunti pidettiin Turun normaalikoulussa Varissuolla, ja luokan kokoonpano oli hyvin toisenlainen kuin oma kahdeksas luokkani silloin joskus. Varissuon luokan oppilaista jotkut olivat syntyperältään suomalaisia, mutta […]

?>