– Työministeri Ihalainen näyttää jo luopuneen nuorisotakuun tavoitteesta Tällä viikolla julkaistiin tammikuun 2013 työttömyysluvut. Työttömyys on kasvussa, samoin pitkäaikaistyöttömyys. Nuorten työttömyys on kasvanut nyt yhteen menoon vuoden, aina helmikuusta 2012 alkaen. Nuoria ihmisiä on nyt työttömänä yli 5000 enemmän kuin vuosi sitten, yhteensä 39 000. Kasvua vuoden aikana on siis tullut melkein 17 prosenttia. Vuoden […]
– nuorten työttömyys kasvaa yhä nopeammin Viime viikolla julkaistiin lokakuun 2012 työttömyystilastot. Nuorten työttömyys on ollut kasvussa tämän vuoden helmikuusta lähtien. Talvella kasvu oli vielä hidasta, mutta lokakuussa kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna jo 14 prosenttia. Tämä vuoden lokakuussa työttömänä oli 30 600 nuorta, kun vuotta aikaisemmin työttömiä nuoria oli 26 900. Tilanne alkaa olla […]
Nuorten, alle 25-vuotiaiden, työttömien määrä kääntyi kasvuun talvella, helmikuussa. Kasvu on nyt jatkunut kolme kuukautta. Huhtikuussa nuoria työttömiä oli 28 200, mikä on 1 400 työtöntä nuorta enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Kolmen kuukauden yhtäjaksoinen kasvu nuorten työttömien määrässä on huolestuttavaa, koska suunnan pitäisi tietenkin olla juuri päinvastainen. Helpottavaa on, että kasvu on ollut vielä […]